sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

Tänävuonna juhannusta vietin kotona vanhempien luona.





 
Kaadettiin pikkusen suurempi juhannuskoivu...



maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kukkamekko

 
Aikaisemmin olen tehnty vastaavan mekon ja ihastuin kaavaan silloin. Joten Suuren Käsityölehden 2/11 kaavalla pitkä mekko itselleni. Kankaana vanha lakana, saatu Kaija-Leenalta. Kiitos siitä, on meinaan ihan meikäläisen värinen!

 
Ja juhannuskuvat ilmaantuvat myöhemmin, meinaan kamera jäi Savoon!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesätoppi itselleni


 
Spindle hellemekon kaavalla tein topin itselleni. Löytyy Ottobre 2/09. Kaija-Leenalta saatu puuvillakangas riitti vain toppiin, muttei se haitannut. Alahelma suora ja hyödyksi käytin valmiina olevan reunankäänteen. Nyöri ylhäällä matonkudetta.
 

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Housuja ja toppeja itselleni

 
Kaikki omat housut alkavat olla jo aika kulahtaneita, joten Triteksin ja Harju oy:n collegesta parit housut. Kaavana Velourhousut Suuresta käsityölehdestä 1/07. Koko 40/42 joka oli vähän liian iso.

 
Kierrätyskeskuksen XXL kokoisista paidoista pari toppia Ottobre 2/10 kaavalla, Morning Blush trikootoppi. Kokona noin 40.

 
Helpot ja rennot, juuri sellaisia kaipasinkin!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kesähousuja 134cm

 
Nämä ovat nyt tälläerää viimeiset 134cm vaattet, ties monesko osa (10?). Kaavana Ottobre 3/09 Bert shortsit ja bermudat. Eli lahkeet vihreissä pisimmissä bermudat ja turkooseissa lyhimmissä shortsit ja muut siltä ja väliltä.
Kankaat: Triteksin vihreä trikoo, Kierrätyskeskuksen ja Kaija-Leenalta saadut puuvillat.


maanantai 17. kesäkuuta 2013

Infinity Dress 2

 
Aikaisemmin tein koeversion Infinity Dress:istä ja tässä nyt valmis. Kankaat Triteksiktä, hintaa kaikkiaan suunnilleen 12€. Hamekangas Nansoa, suoraan pakalta.

 
Jätin helman tarkoituksella tuollaiseksi epäsymmetriseksi. Se tuo mielenkiintoa mekkoon.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ryppymekko

 
Kierrätyskeskuksen vanha lakana on mietityttänyt tovin että mitä ihmettä tästä tekisin. Blogien ihmeellistä maailmaa selatessa törmäsin ryppypaidan ohjeeseen Kaikkiyhestkoost -blogissa.

 
Minä tein sen vaan mekkopituisena. Kiristysnarut matonkudetta. Ja ihan jännä tästä tulikin.
 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Eurokankaan Helppo Mekko-kaava


 
Jokunen vuosi sitten napparin Eurokankasta mukaani Helpon mekon ohjeen joka jäi marinoitumaan kaappiin. Nyt sitten kaivoin sen esille ja päätin kokeilla.

 
Kaavaa muokaksin jonkin verran mieleisemmäkseni, joka oli iso virhe!
 
 
Tuli nimittäin hemmetin leveä! Oikea äitiysmekko!

 
Ja olo kuin Muumimalla! Ehkä tämä kapenee reippaasti tai menee mökkivaatteeksi... tai teltaksi!


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Työpaikalle pussukoita

 
Työmaallamme on ollut jo pitkään tarvetta pussukoita, mihin sujauttaa avaimet, kännykän ja muu mukana kulkeva sälä.

 
Yksi työkaveri huhti-toukokuussa ehdotti että miten olisi, ompelisinko?

 
Ja ompelenhan minä! Kankaat Kierrätyskeskuksesta tai omista jemmoista.

 
Paitsi tämä yläpuolella oleva, joka työkaverini oma.

 
Jokainen sai valita värit mieltymyksensä mukaa. 10 kpl tein, työmaa maksoi vetoketjut ja langat.

 
Kaikki sai vielä olkahihnat. Kaavana Hipun vekkipussukka muokattuna.

 
Ja nyt ei pussukat työmaaltamme lopu!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Valokuvatorstai

Viimeinen haaste ennen Torstaiblogien kesätaukoa on LÖÖPPI. Aihetta ehdotti Ann.
 
Tätä haastetta oli vaikea miettiä! Mutta Aamulehdessä viimeksi tänään to 13.6.2013 oli juttua Marimekon kuosi-skandaalista. Kotiin töistä tullessa kaivoin nipun kankaita, jotka eilen sain Kaija-Leenalta, kiitos vain!
 
Mistä näistäkin tietää mikä on keneltäkin kopioitu?

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kesäpöksyt 128cm

 
Roskiksesta löytyneestä miesten t-paidasta muotoutui 128cm kesäpöksyt Saimin kaavalla Ottobre 1/09.


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hiivaleipää

 
Hiivaleipä (2 leipää)
 
5dl vettä
2tl suolaa
2rkl siirappia
50g tuorehiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa
1½dl auringonkukan siemeniä
1½ dl pellavansiemeniä
10dl hiivaleipäjauhoja
½dl öljyä
 
Lämmitä vesi, lisää suola, siirappi, siemenet ja hiiva (jos kuivahiivaa niin jauhoja myös). Vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot ja viimeisenä öljy. Alusta pehmeä taikina. Peitä, anna turvota kaksinkertaiseksi (noin 30 min). Kaada taikina jauhoitetulle pöydälle ja leivo kaksi leipää. Nosta pellille, anna kohota liinan alla. Paista 200 asteessa noin 25 min.
 
Näitä leivoin viikonloppuna ja tässä ohje samalla pitkäaikaiselle (yli 30v) ystävälleni Minnalle, joka pyörähti eilen kylässä! Kiitos kun kävit, ensikertaan!
 
 

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Neulottu huivi

 
Todella monessa blogissa on näitä ommeltuja tai neulottuja huivin tapaisia, mitä ne nyt nimeltään ovat? No, Kierrätyskeskuksesta mukaan tarttui sametintuntuista lankaa, missä ei ollut vyötettä. Kirpparilta (kiitos vaan äiti) taas bambuiset numeron 5 pyöröpuikot eurolla. Silmukoita 12. Ja niin parin päivän aikana neuloin kaksi kertaa kaulan ympäri menevän "huivin".


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Helppo hyydykejälkkäri

 
Mikään ei varmaan ole helpompaa kuin tämä!
 
Pohja:
½ pakettia Digestive-keksejä
50g voita
 
Päällynen:
1L jugurttia
1dl mehua
6tl liivatejauhoja
 
Sulata voi, murenna keksit ja sotke. Lämmitä mehu, lisää liivate ja sotke kunnes liivate on liuennut. Lisää ohueana norona jugurttiin, mitä vatkaat sähkövatkaimella. Laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi (mieluiten yön yli) ja tarjoile. Tarvittaessa voit lisätä päälle esim. nonparelleja.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Infinity Dress

Olen pitkään jo katsellut "sillä silmällä" tätä mekkoa ja nyt päätin sadepäivän kunniaksi kokeilla sitä. Kaapista löytyi pätkät Triteksin 2-laatuista trikoota joka sai kelvata.
 
 
Kaavaa ja ohjeita katselin Englanniksi ja Suomeksi
 
Totesin heti että alaosa ja solmimishihnat ovat liian lyhyet ja yläosan kappale liian korkea. Ja itsensä kuvaaminen on kanssa aikamoinen haaste!

 
Seuraavaan siis enemmän kangasta, hyvä syy lähteä kangaskauppaan ostamaan trikoota. :)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Valokuvatorstai

Jatkamme toiveidenne toteuttamista. Tällä viikolla vuorossa on Persikkakarhun ehdotus: lapsuusmuisto
 
 
Lapsuusmuistoissa ehdoton ykkönen on leipominen! Äitin kanssa leivottiin paljon, parasta oli ehdottomasti nuolla tekovälineet. Itse olen kanssa kova leipomaan, kiitos äitini oppien! Muffinssien ohje Kermaruusun blogista

 
Toinen on kuraleikit ja ukkonen! Eilen keskiviikkona Tampereella oli kunnon ukkonen sateen kera ja naapurin lapset innostuivat sadetanssiin vaikka ensin ukkosta juoksivatkin koteihinsa piiloon. Ilo oli katsoa neljän lapsen riemua!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Valokuvatorstai

Tällä viikolla haasteena on Kian ehdottama aihe: elämänohje
 
 
"Tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän" ja "kierrättäminen kunniaan" ovat olleet elämänohjeinani aina. Eksyin takapihalle torstai-iltana jossa naapurit ähkivät ja puhkivat. Menin jututtamaan jolloin selvisi että he aloittavat nyt terassinsa rakentamisen laittamalla kaikki kukat pois eli roskiin. Minä puutuin asiaan, eihän nyt kukkia roskiin viedä! Varsinkin kun olin samaisena aamuna saanut kuulla ystäväni Kaija-Leenan tarvitsevan kukkia!
Kaija-Leenalla kävin äitini kanssa sitten perjantai-aamuna istuttamassa pinon kolmea eri kasvia, itselleni jäivät nämä: oikella oleva kuunlilja jakautui kahdeksi takapihalle ja vasemmalla oleva kevätesikko pääsi kahtena osana etupihalle.
 
Kiitos naapurit että sain tonkia takapihaltanne kukat ja kierrättää ne eteenpäin!

Toinen pussukka retrokankaista



 
Edellisen postauksen innoittamana tein sitten toisenkin pussukan Ikasyrin blogin ohjeiden mukaan.
 
 
Kankaat Kaija-Leenalta saatuja, samoin pitsi. Sisäkangas "varastettu". Vetoketju uusi, ostettu Kuopiosta.
 
 
Tämä tulee itselle käyttöön meikkilaukkuna.