maanantai 25. syyskuuta 2023

Muutama kassi töihin

Kankaanlopuista päätin ommella muutaman kassin töihin.


Kaikki ovat hieman eri kokoisia. Kankaat tädiltäni tulleita, puuvilloja.


 

sunnuntai 24. syyskuuta 2023

lauantai 23. syyskuuta 2023

perjantai 22. syyskuuta 2023

54 pöllöä

Suomen suurimpaan joululahjaan valmistui kasa pöllöjä. Yhteensä 54kpl. 


Pöllöt on tehty Sirpa-tädiltä tulleista kankaista ja vanuista.


Nämä menevät Taysiin.


 

perjantai 15. syyskuuta 2023

Sirpa- tädin kankaista 240 sytomyssyä

 

Sirpan nimipäivä on tänään. Keväällä kuolleen Sirpa- tädin jäämistöstä sain paljon kankaita. Päätin jo silloin, että ne päätyvät hyväntekeväisyyteen jollain tapaa. Ensimmäiset kankaat pääsivät sytomysssyiksi.


Ohje: Cool day pipo, Ottobre 1/19
Kankaa: trikoita
Koko: 45-60cm


Mysssyihin ompelin osaan kuvia toisista kankaista, sydämmiä ja pitsiä.



Ja allaolevassa kuvassa vielä joustoforeesta ja collegesta.


Puuvillat tein myös hatuiksi.
Ohje: Les bobs bleus- lierihattu, Ottobre 3/20
Koko: 54cm


Koko 56cm


ja koko 58cm


Kaikki hatut menevät Taysiin ja lisää on tulossa.

maanantai 4. syyskuuta 2023

Heinä- ja elokuun lankalaihis

 Heinäkuussa neuloin 263g lankaa, elokuussa en saanut valmiiksi mitään eli 0g.

Heinäkuussa tuli lankaa 500g ja elokuussa 570g.


Näin ollen lankaa kului 239g ja lisääntyi 1070g.

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Villasukat ystävälle ja lisää lankaa

Heinäkuun alussa neuloin ystävälleni sukat


Ohje: Apua, en muista! Etsin ja lisään.
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3
Langankulutus: 98g


Elokuun lopussa kävi vieraita ja sain heiltä lisää Sekoite- ja puuvillalankaa yhteensä 570g


 

lauantai 2. syyskuuta 2023

Sytomyssyjä ja kirjontaa


Heinäkuussa kesälomareissulla syntyi pari sytomyssyä.


Ohjeet: Omasta päästä
Lanka: puuvillalankoja
Puikot: 3
Langankulutus: 165g
 

Lisäksi kokeilin kirjoa apiloita. Ylä- ja alakuva on sama.