tiistai 10. joulukuuta 2019

Lahjasukat

Jokohan voi alkaa paljastamaan lahjoja? Ehkä, varsinkin kun tiedän ettei näiden sukkien saaja blogiani tiedä.


Ohje: omasta päästä, koko 43
Lanka: Regia stretch color
Paino: 116g

maanantai 9. joulukuuta 2019

Sytomyssyjä

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa aikalailla kiinni ompelukoneessa ja saumurissa. Olen tehnyt joululahjoja ja samalla kankaanlopuista syntyi sytomyssyjä. Osan ehdinkin jo laputtaa.


Ohje: coola day pipo, Ottobre 1/19
Kankaat: Trikoo, velour, joustofrotee
Koko: eri kokoisia, 45-65cm, yhteensä 58kpl


Jos ehdin laputtaa nämä loppuun yritän saada vietyä nämä ennen joulua Taysin syöpätautien osastolle.


Ompelin yksivärisiin hattuihin kuvia kankaista iloa tuomaan.


sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivä 2019

Tänävuonna olin itsenäisyyspäivän töissä. Aamuvuoro onneksi mahdollisti sen, että pääsin katsomaan Tampereen järjestämän ilotulitulituksen. Ja samalla tuli katsottua torin kuusikin.








tiistai 3. joulukuuta 2019

Lankalaihis marraskuu

Kylläpä viimeiset kaksi viikkoa menivät äkkiä! 
Olin ensin kesälomalla viikon ja sitten talvilomalla viikon. Aika meni lähinnä joulutonttupuuhissa ommellen ja neuloen. Niitä en kuitenkaan paljasta vielä, vasta joulun jälkeen sitten.

Lankalaihis kohtasi kolauksen Käsityömessuilla, niin kuin arvasinkin.
Marraskuussa lankaa kului yhteensä 1893g,
joista neuloen 1168g ja äidille antaen 725g.

Lankaa tuli yhteensä 4357g.
Lankaa tuli siis kuukauden aikana +2464g enemmän kuin kului.


Vuoden alusta katsottuna tilanne ei kai ole niin paha?
Lankaa on tullut 10 226g.
Lankaa on kulunut 9364g.

Jos meinaisi päästä +/- tulokseen, lankaa olisi kulutettava joulukuun aikana vähintään 863g. Onnistuuko?
Se jää nähtäväksi.

perjantai 22. marraskuuta 2019

Rai Rai


Sain työkaveriltani Heliltä läjän lankaa ja tämän langan kohdalla tiesin heti, millä mallilla haluan sen neuloa.


Ohje: Rai Rai, Leeni Hoimela, Taito 4/18
Puikot: 2½ ja 3 pyöröpuikot ja hihansuissa sukkapuikot 2½
Lanka: Heliltä saatu villalanka
Langankulutus: 333g


Vaikka tein mallitilkun ja mittasin, tästä tuli rintojen kohdalta aivan liian väljä minulle. Hihoja tein pidemmäksi (mitä lanka riitti) ja helman en tehnyt halkiota. Näin ollen etu- ja takakappale ovat saman piruiset.


Heli on rintavampi, joten paidan annoin hänelle. Lanka palasi siis takaisin omistajalleen muodonmuutoksen jälkeen. Ja hyvä näin!

torstai 21. marraskuuta 2019

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Käsityömessut 2019

Monen vuoden jälkeen pääsin Tampereen käsityömessuille. Oli tätä odotettukkin! Työpaikan kautta ostin 3 päivän lipun, kävin perjantaina ja lauantaina.


Perjantaina tein ehkä suurimmat ostokset, koska kävin messuilla työpäivän jälkeen ja tiesin mitä haluan. Kuvia perjantailta on vain kaksi.


Lauantaina halusin ehdottomasti katsomaan kansallispukujen muotinäytöksen, koska tanssiporukastani oli esiintymässä useampi.



Hämeen puvussa äiti ja tytär 2v, tanssiryhmäläisiä


Nurmijärven puvussa vasemmalla tanssikaverin poika


Etelä-Pohjanmaasta piti ottaa kuva, koska omistan itsekkin sen puvun.


Espoon puku oli itselle uusi tuttavuus.


Tuuterin puvussa tanssikaverini


Jääsken puvuissa olevat naiset pitivät sen verran hauskaa, että sain napattua heistäkin kuvan.


Monia pukuja oli, malleina useampi tanssikaveri vielä,  joista ei kuvaa aikaisemmin ollut. Hieno näytös, kiitos malleille! 


Itse päätin keskittyä lauantaina tekemiseen enemmän. Kävin kokeilemassa lautanauhan tekoa elämäni ensimmäisen kerran.


 Toikan pisteellä kudoin kevyillä kangaspuilla, mutta käytin liikaa voimaa. Kokeilin siis sylissä pidettäviä kangaspuita, millä teko oli mielenkiintoista.


Ja mitä tarttui mukaan? Paljon kaikkea.


Kankaita mm. PoppanavakkaPaaPii


Teetä Forsman tea


Silityskalvoja ja -kuvia Wennstrom ja ompelumerkkejä Tammer outletista




Olipa kerran villasukka-kirja Taito shopista


Lankaa Novitalta


Novitalla oli minulle ennestään tuntematonta lankaa pusseissa, nimeltään Inva-pussilanka. Kiersin pussia ja Novitan pistettä monta kertaa ja totesin, että nyt tarvitsen apua. Onneksi entinen luokkakaveri kotipaikkakunnalta on Novitalla töissä, eikun hänen juttusilleen. Lanka oli 2-säikeistä lankaa, mitä ostin kasvivärjäykseen. Tätä ei suositella sukkiin (sukkalangat ovat 4-säikeisiä) mutta huiveihin ja muihin asusteisiin sopii kyllä. Jututin nimittäin lankavastaavaa ylemmältä taholta. Kiitos!


Nallea ja 7-veljestä kasvivärjäykseen.


Lisäksi kotiin tuli Leenalta kirjoja ja Tarjalta lankaa sunnuntaina.


Kirjoihin olin itse saanut vaikuttaa, kiitos kirjoista!


Ja lankaa todella kivasti.



Kuten etukäteen olin arvellut, lankalaihikselle ei käynyt hyvin!
Kaikkiaan lankaa tuli viikonlopun aikana lisää 4357g!
Onneksi äidille menee ensi viikonloppuna 725g.

Kovinkaan montaa kaveria tai tuttua en nähnyt, ehkä kuljin liikaa pöytiin katsellen. Miinan näin, muttei hän minua. Kävijäennätys  oli jälleen, 55436 eli ensivuonna voi olla vielä enemmän?
Kiitos messuista! 13-15.11.2020 nähdään?

perjantai 15. marraskuuta 2019

Säärystimet

Mitä saa aikaan mustasta lampaanvillalangasta, Novitan Kid mohairista ja pitsinauhasta?


Työkaverini pyysi mustia säärystimiä. Lupasin hänelle sellaiset tehdä.


Ohje: omasta päästä
Lanka: Novita Kid Mohair ja suomalainen lampaanvillalanka
Puikot: 3 sukapuikot ja pyöröpuikot
Langankulutus: 234g


Ohje: alussa 12 s/puikko
Lisätään jokaisella oikealla kierroksella taakse 2s, yhteensä 8 kertaa.
Kuvio: 5 nurin, 5 oikein
Ylänurkassa kavennukset, nauhakuja ja päättely.

Ja sitten kohti Käsityömessuja!
Saa vetää hihasta, jos tunnistat.

torstai 14. marraskuuta 2019

Kaksi huivia

Ensimmäinen


Ohje: Nurmilintu muokattuna
Puikot: 5 pyöröt
Lanka: Pirta Silvia, Oy Finlayson Ab puuvilla-viskoosi
Langankulutus: 156g


Lanka ei riittänyt kuin kahteen kuvioon, mutta onneksi siitä huolimatta tästä tuli riittävän pitkä.


Toinen


Ohje: Eiku muokattuna
Puikot: 5 pyöröt
Lanka: Novita Pirta, akryyli
Langankulutus: 227g