perjantai 30. elokuuta 2013

Kestovaippayhdistykselle

 
Kestovaippayhdistykselle pyydettiin tekemään vaippoja, mutta kun ne tarvitsevat vielä neppejä kysyin voisiko jämäkankaista tehdä liivinsuojia ja siteitä. Vastaus oli kyllä joten tuumasta toimeen.
 
Siteiden kaavana Kestovaippainfon iso pikkuhoususide jota muokkasin pidemmäksi 1,5cm pituussuunnasta per reuna. Imuna bambua ja flanellia (väh. 4 kerrosta), päällä flanellia, kuivaliinaneulosta, froteeta ja mikrofleeceä. Alla Pul. Nepitän kunhan saan niitä neppejä. Yht. siis 11kpl.
 
 
Liivinsuojien kaavan piirsin omasta päästä eli haljaisija 10cm valmiina. Imuina samat, ihoa vasten muuten samat muttei mikfofleeceä. Takana Pul. Yht. 20kpl eli 10 paria.





torstai 29. elokuuta 2013

Valokuvatorstain kesähaaste

Tänään Torstaiblogit palaavat tauolta ja alamme ottaa vastauksia kesähaasteeseemme, jonka aihe oli siis LEMPIKUKKA
 
Itselleni tärkeitä kukkia:
 
 
Mooseksen palava rakkaus

 
Unikko

 
Ruusu

 
Päivänlilja

 
Morsiushuntu

 
Kuunlilja

 
Malva

 
Syysleimukukka

 
Särkynyt sydän


Kaunokainen
 

 
Elämänlanka

 
Ja tärkeimpänä lempikukkana Auringonkukka!


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Angry birds- huppari

 
Naapurin poika täyttää 6v. Juttelin hänen kanssaan "henkevästi" ja kyselin lahjatoiveita. No, täytyy myöntää että se oli ensin tiedettä, mutta onneksi sivistin itseäni ja sain selville mikä on piilopossu ja pommi.
 
Kaavana Suuren käsityölehden 11-12/09 hupparin kaava koossa 130cm. Kankaat collegea edellisten ompeluiden jäljiltä. Koska eivät riittäneet, laitoin resorit hiha- ja helmansuihin. Ja koska näytti sen verran rumalle päätin laittaa sitä huppuunkin.



Toivotaan että naapurin poika tykkää!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Jälleen virkattu huivi

 
Vielä jämälangoista riitti yhteen virkattuun huiviin! Koukku nro 5 ja ohje samainen mikä ennenkin eli Novitan ohje


perjantai 23. elokuuta 2013

5 miesten paitaa joista tuli 4 t-paitaa

En ole ihan äsken ommellut! Kesän aikana enemmän neulonut ja virkannut kun reissussa ollut. Katselin että viimeksi kunnolla olen ommellut kesäkuussa joten pieniä vieroitusoireita kieltämättä on ollut. Mutta onneksi ei enää!
 
 
Kierrätyskeskukselta saadut 5 eriväristä (musta, sininen, vihreä, oranssi, harmaa) miestenpaitaa (XL-XXL) muokkautui 134cm paidoiksi.

 
Beat t-paita Ottobre 3/10 sai toimia kahden paidan kaavana. Käytin vanhoista paidoista kaiken hyödyksi eli resorit ja valmiit helmakäänteet. Tareet Kaija-Leenalta tulleista kankaista, tosin olisivat voineet olla paljon ohuemmat!

 
Whirlwind indian t-paitakaavaa (Ottobre 1/12) muokkasin niin että tein pitkähihaisesta lyhythihaisen. Tähänkin olalle tareet samasta kankaasta kuin ylemmissä. Kuvat aplikoin kaikkiin velourista tai joustofroteesta. Pikkuherran toiveena oli Super Mario Bros aiheisia kuvia, joten tähti ja sienet saivat silmät.
 
Lisää ompeluksia tulossa, tosin kaikkea en voi paljastaa kun päätyvät lahjoiksi ja lanhansaajat vierailevat blogissani! :)

torstai 22. elokuuta 2013

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Tiskirättejä

 
Novitan jostain puuvillalangasta neuloin tiskirättejä (vyöte hävinnyt, lankaa ei enää valmisteta). Puikot 3. Silmukoita 45 ja suoria kerroksia 50.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Karvainen viikonloppu

 
Ystäväni Minna miehineen oli kesäloman viimeisen viikonlopun kohde. Olemme tunteneet vuodesta 1979. Karvaiset kaverit Taiga ja Sisu tykkäsivät leluista mitä tein ennen reissua vanhoista kankaista. Kaikkiaan vetoköysiä tein neljä.

 
Sisu ruinaamassa evästä reiteni päällä.

 
Sisu, Taiga ja Saaga. Ukko menossa oli mukana, muttei tässä kuvassa.
Kiitos ihanasta viikonlopusta!

torstai 15. elokuuta 2013

Lapasia

 
Tarpeeseen lapasia. Neulottu bambupuikoilla nro 4. Molemmissa varressa 9 silkukkaa, 20 kerrosta. Peukaloon 9s lisäykset, sitten 23 krs. Peukalossa 13krs.
 
Vasemmanpuoleinen lanka Novitan kukkaketo päivänkakkara ja oikeanpuoleinen Karnaluksesta ostettua  Austermann fashion & style Step 6- lankaa.

tiistai 13. elokuuta 2013

Villavaippahousuja


 
Kestovaippayhdistykseltä otettiin yhteyttä ja kysyttiin olisinko valmis neulomaan muutamat vaippahousut. En voinut kieltäytyä! Sain postissa Pirtin hahtuvaa josta sitten syntyi Ullaneuleen villapöpien ohjeella villahousuja. Keltainen ja valkoinen Nivalan tilan hahtuvaa. Muokkasin kaavaa niin että tein taakse korotettuja kerroksia 5 silmukan välein 15 silmukan matkalla. Puikot 5. Harmikseni sain näiden valmistuttua vasta sähköpostia että toiveena NB ja S kokoisia tarvittaisiin eniten.

 
Keltaiset kokoa 8-10kg


Valkoiset kokoa 4-6kg

 
Lopuista kaksi hahtuvaimua, koko 9 x 23cm. Neulottu 4½ puikoilla.


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Pitsiliina

Googlen ihmeellistä maailmaa selatessa törmäsin Käsin luotua- blogin pitsiliinan ohjeeseen.
Ja pakkohan sitä oli kokeilla! Koukku 2½ ja lanka ohutta virkkauslankaa.
 
 
No ei tämä suuruudella pilattu nyt ole, halkaisija 13cm eli ei ihan siihen tarkoitukseen mihin olin ajatellut... Mutta ehkäpä muuhun!
 

lauantai 10. elokuuta 2013

Tissiliivejä


Aikaisemmin kun tein roolivaatteita ja merenneidon tissiliivit, pikkuneiti halusi niitä lisää! Triteksiltä ostetut ribbitrikoot pääsi tähän tarkoitukseen Karnaluksesta ostettujen kuminauhojen kera.
 
Ja ovat olleet kovalla käytöllä!

perjantai 9. elokuuta 2013

Neulottu siksakhame

 
Olen väkertänyt tätä hametta kesälomalla, aloitin sen jo ennen Viron matkaa. Kankana Nora (100% acryl (cotton like) kolmessa eri värissä. Mietin tässä pitkään että millähän ihmeen ohjeella sen tein. Käsin kirjoitettu versio kun on kulkenut matkassa. Etsin Moda-lehdet, Suuret Käsityölehdet ja en löytänyt! Joten kai se sitten oli Dropsin ohje hieman muokattuna.
 
Koko S, puikot muistaakseni 4½ pyöröt ja lankaa meni kai jotain 600g.

torstai 8. elokuuta 2013

Hämeen linna

Kaunis kesäpäivä. Suunta kohti Hämeenlinnaa missä sijaitsee Hämeen linna. Lapsena kävin ainakin Olavinlinnassa, mistä ei rehellisesti ole muistikuvaa.
 


 
Jokapuolella oli kertomusta mikä mikäkin on, silti eksytettiin!

 
Pienoismallikin löytyi

 
Ja koruja (äiti, millasia sais olla?)


 Ja pitihän sitä linnaa kuvata ulkoakin.

 
Hieno paikka, voin suositella!