tiistai 25. marraskuuta 2014

Pari huivia

Neuloin pari huivia Mohair-langasta. Kaikissa pohjana Ullaneuleen Eiku- huivi jota hieman muokkasin. Puikot 5 pyöröt.

 

Ensimmäisen koko 83x40cm. Tähän jouduin lisäämään villalankaa, kun Mohair ei riittänyt.


Painoa 44g.


Toinen neulottu kokonaan Mohairista.

 

Kokoa  88x44cm.


Painoa  74g.


Virkkasin pienisä sydämmiä huiveihin, ohje Pikkuinen sydän- blogin ohjeella. Koukku nro 5.

Jotenkin tuntuu, että nyt on menossa kova huivikausi. Olen neulonut näiden lisäksi 6 muutakin huivia, päättely ja pingotus vain vielä puuttuvat!


torstai 20. marraskuuta 2014

Linnuille talviruokaa

Yhteishyvässä oli ohje lintujen ruokaan:
- erilaisia siemeniä ja pähkinöitä
-muotteja
-kookosrasvaa
- öljyä
 
Ja eikun tuumasta toimeen: Sulatin kookosrasvaa ja öljyn lisäsin (500g rasvaa ja 5dl öljyä)
 
 
Laitoin muotteihin pähkinöitä, viljaa, auringonkukan siemeniä ja jotain lintujen rehuseosta

 
Kaadoin öljyn päälle. Pilli sitä varten, että sen paikalle saa pujotettua sidontaa varten narun/nauhan
 
 
Laitoin ulos jäähtymään

 
Ja huomasin, että kelpaavat!

 
Vinkki: kannattaa kaataa kuumaa vettä astian päälle, irtoaa helpommin. Ja ikävän oloisia astian on kyllä pestä, sen verran rasvaista touhua.
Lapset tekivät piparimuotteihin samalla periaatteella, tosin tajusin vasta jälkikäteen että olisi kannattanut kuumalla vedellä irrotella kuin käsin! Menivät turkaset rikki ja nyt harmittaa!

 

tiistai 18. marraskuuta 2014

Käsityömessuilla... en ollu!

Viime viikonloppuna koko suomen käsityöintoiset ihmiset tulivat tänne Tampereelle: käsityömessuilla! Minä en!
 
 
Yövuorot kyllä rajoittavat harrastusta, se on julma totuus.

 
Onneksi ihanaakin ihanampi työkaveri muisti minua maanantaiaamuna klo 5.30! Hän toi tämänvuoden Suuret Käsityölehdet. Ei kuulemma tarvitse niitä joten ilolla otin nämä vastaan! KIITOS!

 
Lisäksi perheenlisäystä on tullut roppakaupalla: monnivauvoja on noin 50kpl!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

4 huivia

Tanssiporukan myyjäiset lähenevät ja olihan sinne jotain tehtävä myytäväksi tänäkin vuonna!  Kaikissa huiveissa on pohjana Eiku- neule jota sovelsin oman mieleni mukaan. Puikot kaikissa nro 5 pyöröt.
 
 
Mohair-langasta huivi, yksityiskohtana pieni sydän.

 
Kokoa 147 x 57cm ja painoa 105g.

 
Toinen huivi käsin värjättyä villalankaa.

 
Koko 165 x 80cm.

 
Painoa 77g.

 
Kolmas huivi myös käsin värjättyä villalankaa.

 
Koko 200 x 90cm.

 
Paino 71g.

 
Neljäs huivi mohair-lankaa.

 
Koko 138 x 56cm ja paino 76g.

 
Lisää huiveja on myös tulossa toisiin myyjäisiin, kunhan saan ne vain valmiiksi saakka.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Virkattu Aura- matto

Kun aikoinaan työkaveri vinkkasi tarvitsevansa pyöreän valkoisen maton tyttöjensä huoneeseen, otin idean muistiini. Kun selailin malleja, törmäsin Kankavan ohjeeseen, eli vanhan Kauhavan kangasaitan ohjeeseen.


Jemmoistani löytyi Leenalta tulleita lankoja: puuvillaa ja jotain samettipohjaista. Yhdistin ne, virkkasin nron 11 koukulla ja sain aikaan maton!


Halkaisija 116cm ja painoa 842g.
Pienempihän se on mitä ohjeen mukaan tulisi, mutta ei haittaa!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Valokuvatorstai: kulma

Valokuvatorstain aiheena oli tälläviikolla Kulma.
 
Kotona kulma: akvaarion kulma
 
 
Ja Savon matkalla nippu kulmia:
 
hellankulma

 
Puunkulma

 
lyhdynkulma

 
postilaatikon kulma

 
leikkimökinkulma

 
ikkunankulma

 
ja tuolinkulma

 
Hyvä oli Savon reissu, hirvet kaatu ja metsästyskausi päättyi. Ja erästä ystävää tuli tavattua, jumalattoman suuri kiitos hänelle että ehti tapaamaan!!!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Huivi mohairista

Jostain syystä minulle on iskenyt taas kova into neuloa huiveja! Mutta se pingotus... pingotusta odottaa nyttenkin 5 huivia!
 
 
Dropsin ohjeella neuloin, lyhennettyjä kerroksia tein 3 silmukan välein (ohjeessa 2:n). Lankana vanha ja uudempi Novitan Mohair, puikot 5 pyöröt.

 
Pituuttahan tällä on kaikkiaan 2,2m ja leveyttä paksuimmalta kohtaa 55cm. Vihreitä raitoja 3 ja sinisiä 3. Painoa 253g.


tiistai 4. marraskuuta 2014

Hame noin 5-6v

 
Joku postaus aikaisemmin tein työkaverille tuolinpäällisiä. Niistä jäi epämääräisiä pieniä tilkkuja, mistä väänsin pienen hameen. Kaavoja ei ollut, rypyttelin vaan jonkin verran ja ompelin kasaa. Ylhäällä kuminauhakuja.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Housupläjäys 146cm

Mallikelpoisen ompeluhaaste oli tälläviikkoa poikien viikko! Tämä tuli kuin suoraan tilauksesta, koska viime viikolla kiertelin mm. Kontin, Pelastusarmeijan kirpputorit ja Poppanavakan etsien 7-vuotiaalle pojalle housukankaita!
 
Ja tässä tuotokset: kaikki kokoa 146cm
 
 
Joskus kauan sitten Kestovaippakaupasta tilattu velour muotoutui Ottobre 4/12 olleen Ooby Dooby verkkarihousujen kaavalla housuiksi.
 
 
Taskut muokkasin pojalle paremmaksi. Musta trikoota.
 
 
Itselle 40 kiloa sitten tehdyt velourhousut leikkelin Casual cut svetarihousujen kaavoilla pienemmiksi. Kaava löytyy Ottobre 1/10 lehdestä.
 
 
Taskut tein velourtilkusta mikä juuri ja juuri riitti taskuihin, ostettu varmaan aikoinaan Kestovaippakaupasta.
 
 
Seuraavat kaikki housut ovat sitten Danny svetarihousujen kaavalla Ottobre 4/10.
Ensimmäiset Triteksiltä ostettua collegea.

 
Näistä tuli jotenkin kivan oloiset omaan mieleen. Taakse oli ihan pakko laittaa punaiset taskut!
 
 
Ja punaista lankaa käytin muutenkin.
 

 Tämän kankaan hain Poppanavakasta ihan tarkoituksella. Metrin pätkä ei meinannut onnistua muutenkaan pesun jäljiltä joten kohdistaminen jäi miten sattuu!

 
Tämä joustofrotee kotiutui Pelastusarmeijan kirpputorilta hintaan 1,40€. Kunnon löytö, kun kankaasta riittää vielä toisiinkin housuihin.

 
Ja viimeinen kangas Kontista.

 
Taskut näihinkin!


Valitettavasti yövuoroviikko päällä ja kunnon kuvia ei enää iltaisin saa herättyä joten tässä vielä ainoa ulkona otettu kuva juuri ennen auringon laskua. Näillä luulisi pärjäävän hetken!