keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Kassi ja pussukoita

Näin jossain blogissa farkuista tehdyn kassin. Päätin tehdä itselleni samanlaisen. Kaavaa kassiin ei ollut, tein materiaalista mitä kotoa löytyi. Taskut farkkujen takataskuista. Sisällä puuvillaa.


Lisäksi saaduista kankaista ompelin pussukoita. Koko määräytyi vetoketjujen mukaan, jotka olivat 15cm. Pusseihin laitoin koristeeksi pitsiä tai nauhoja.


Kaksi lähti jo ennen kuvausta uuteen kotiin: punainen poronauhalla ja sininen ruusunauhalla.


Näistä tuli sen verran kivoja, että taidan tehdä lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti