sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Keskosmyssyjä 7kpl

Kun Novitan viikkokirje (29/14) ilmestyi sähköpostiini, mietin hetken, mutten kauaa. Olen ollut monessa hyväntekeväisyysjutussa mukana, enkä aikonut jättää tätäkään väliin:
Tee hyvää – neulo pipoja keskosvauvoille
Pirkanmaan Osuuskaupan ABC-liikennemyymälät kannustavat neulomaan lämpöisiä pipoja Tampereen yliopistollisen sairaalan pienille keskosille.
 
Pirkanmaan alueella on siis keräys keskosten myssyille, jonka nettisivut olivat aikaisemmin täällä
 
Ohjeena käytin ensimmäiseen myssyyn tätä ja sitten aloin soveltamaan itse. Syntyi muutama myssy.
 
 
Vasemmalla ylhäällä ensimmäinen punainen myssy siis ohjeen mukaan. Pehmoista villalankaa, merkkiä en tiedä. Painoa 19g. Oikealla puuvillalangoista neulottu valkoinen myssy, painoa 22g.
Alarivissä molemmat Novitan Cottonellaa, vihreämpi 29g ja valkoisempi 30g.

 
Violetit pehmoista villankaa, merkkiä en tiedä. Yksivärinen 23g. Raidallinen 21g ja kolmen valkoisen raidan paino 22g.
 
Kaikkien puikot 2½ ja alkuperäistä ohjetta muokattu niin, että vähensin 2 silmukkaa ja neuloin resorin 2o, 2n yhteensä 5 ensimmäistä kerrosta. Muuten tehty ohjeen mukaan.
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti