perjantai 5. joulukuuta 2014

Sytykeruusuja

Todella monissa blogeissa on näkynyt sytykeruusuja, joten minäkin päätin niitä kokeilla.  Munakennoja on kertynyt jo niin paljon, että niiden puolesta olisin voinut tehdä jo aikaisemminkin. Revin ja tuskailin, kun paperit eivät meinanneet millään pysyä sisällä. Mutta onneksi jostain blogista luin, ettei se haittaa.

  

Vahoista kynttilöistä jämiä keräsin varmaan vuoden. Meinasi usko jossain välissä kyllä loppua. Viimein kavoin myös muutamat pitkät kynttilät jotka olivat katkenneet mukaan liemeen. Kattilaan oli joku laittanut lasipurkin, mutta koska en isoja omistanut, sai jäätelörasia kelvata. Vettä laitoin pohjalle "kulauksen".


 Kaikkiansa kaksi kertaa kastamisen saaneita kukkia syntyi 25kpl.


Toimivatko nämä ollenkaan? 
Sitä en tiedä, mutta tyttökaverini tulee saamaan nämä joululahjaksi! 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti