sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Käsityömassut 2015

Käsityömessut, jokaisen käsutyöläisen mekka, järjestettiin jälleen kerran nyt viikonloppuna. Itse sain työpaikan kautta mahdollisuuden halpaan 3 päivän lippuun, mitä en voinut ohittaa. Onneksi, sillä en olekkaan messuilla ollut kuin viimeksi 7 vuotta sitten (muina vuosina olenkin ollu töissä)!
 
Jostain selvittämättömästä syystä mukanani ollut kamera ei suostu lataamaan kuvia pois sisältään koneelle!!!!! APUA!
 
Joten saatte tyytyä ostoskuviin, mitkä otin toisella kameralla kotona.
Perjantaina keskityin kankaisiin ja lankoihin.
 
Snurren osastolta tarttui mukaan Louhtettaren luolaa, mitä en ole aikaisemmin ostanutkaan.
Yhteensä 500g.
 
 
Verson puodista kangasta 3,6m

 
Tyyne-Esteristä kangasta 2m sekä hanskaohje.

 
Indie fabrics myi kankaita neljältä ihanalta kaupalta: Ikasyr, PaaPii, Käpynen ja Neenuska.

 
Nukana tuli ihana ompelukone!

 
Lauantaina en ollut liikkeellä yksin. Siksi keskityimme tekemiseen. Martoilla, 4H:lla ja Sinellillä oli toimintapajoja joissa meni hyvin aikaa. Tässä omat tuotokseni.

 
Ja tarttui jotain ostoksiakin lauantaina mukaan!

 
Novitalta ilmaisia lehtiä ja puikkosetti.

 
50g Bambulankaa, puuvillakangasta ja hirvimuotti.

 
Hieman trikoota ja saippuaa.

 
Sunnuntaina olin liikkeellä taas yksin ja Novitalta kävin ostamassa puikkoja hintaan 1€/paketti, sukkalankaa sekä ilmaislehtiä.

 
Lentävä lapanen houkutteli kyllä ostamaan lankaa, mutta kieltäydyin ja sain silti puikkomittarin.

 
Kirjojahan lähdin sunnuntaina hakemaan ja ostinkin!


 
Ja sorruin Serivärin kohdalla!!!

 
Kimalletta ja blingblingiä staasseissa

 
ja silityskalvoissa!

 
Ja viimeiseksi vielä muutamaan muottiin.

 
Kaiken kaikkiaan rahaa paloi, lanlaa tuli lisää 1250g ja kangasta monta metriä! Mutta mukavat kolme päivää, kiitos järjestäjille, myyjille, ostajille ja muille tutuille ja puolitutuille!
 

3 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä olet onnistunut tekemään. Näistä riittää iloa pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  2. Ihan mahottoman paljon ostoksia - omiini verrattuna. Mutta minä en ollutkaan joka päivä....

    VastaaPoista
  3. Kyllähän sieltä näköjään lähti ihan hyvä kasa tavaraa viikonlopun aikana.. Itse sain pidettyä ostokset minimissä, onneksi. Ohitsekin vilistelit muutamaan otteeseen, mutta ei rohjennut napata hihasta. Mekkosi oli kyllä oikein ihana ja teemaan sopiva :)

    VastaaPoista