tiistai 6. maaliskuuta 2018

Talviloma

Talvilomaviikko takana. Kuopiossa oikein talvisissa tunnelmissa tuli vierailtua velipojan uudessa omakotitalossa. Hienohan se oli, valmiina vielä hienompi mitä olen viime syksyn rampannut sitä katsomassa.
 
Kortteja pääsin tekemään Ortodoksisten pappien ja kirkkotekstiilien ylijäämäkankaista.
 
 
Hienoja pääsiäiskortteja näistä tulikin!

 
Matkanvarrella on ollut ihana seurata Korpilahden eteläisien kylien ilostuttajaa 9-tien varressa. Vuosien saatossa samalla paikalla on ollut kausien mukaan mm. pupu, pääsiäisnoita, juhannusneito, hirvi(mies)nainen, hirvimies, joulutonttu ja nyt jälleen uusi ilmestys:

 
Ihanaa että jaksatte ilostuttaa ohikulkijoita!

 
Viimeisenä lomapäivänä pääsin vielä ystäväni mukaan tutustumaan Ahlmanin pieneläinpuoleen.

 
Undulaatteja, kaloja, okahiiriä,
 
 
 kesyhiiriä, gerbiilejä,

 
rottia, Argentiinan torakoita,

 
chin chilloja, deguja, marsuja, pupuja, viljakäärme, gekko, sirkkoja, akaattikotiloita.

 
Opin jälleen uutta. Chin chillojen olen kuvitellut olevan pieniä, suunnilleen tennispallon kokoisia. Yllätys oli aika suuri kun ne olivatkin jalkapallon kokoisia!
 
Lisäksi päivään kuului eläinten tarkkailua ja ruokkimista. Kiitos Johanna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti