maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kasvivärjäystä Savossa ja juhannus mökillä

Auton nokka kohden Savoa ja äidin kanssa kokeilu kasvivärjäyksen kanssa. Eikös kuulosta hyvälle?
Tarkoitus oli tälläkertaa kokeilla lubiinilla sinistä, sitä kun äiti ei ollut saanut aikaan. Lisäksi itse halusin kokeilla ehdottomasti koivun lehteä, horsmaa ja mataran juurta.
 
 
Ensin kokeiluun pääsivät horsma ja lubiini.
 
 
Keitin kukkia tunnin ja lisäsin langat 60 asteiseen veteen ja siirsin pois tulen alta.
 
 
Sitten kävin keräämässä mataran juuria. Kovaa hommaa! Ötököitä riitti ja tuntui ettei juuret kuivi koskaan. Hirveä työ oli erotella mullasta, mutta kun oppi tunnistamaan minkä näköiset juuret ovat homma helpottui.


 Välillä puretettiin lankoja.

 
Ja kerättiin lisää materiaalia koivuista.

 
Sitten koitti sadepäivä. Hullun hommaa sateella, EN SUOSITTELE!

 
Kuitenkin kiukkuisena sankkoihin olin laittanut edellispäivän lubiinin liemen ja koivun ja horsman liemet olin yhdistänyt. Päätin iskeä kylmävärjäykseen lubiiniin lankoja.

 
Ja vau, sieltä se sininen tuli! Ehdottomasti jatkoon tämä tapa värjätä!

 
Onneksi seuraava päivä oli kaunis ja eikun keittämään seuraavaa liemeä.

 
Mataran juuria

 
Ja kun polttopuut loppuivat, kävin hakemassa ladosta seinää poltettavaksi.
Tosin kyseinen lato on jo maata vasten kellistynyt...

 
Isän kanssa teimme kolme suurta pätkittyä halkopinoa mistä ensi kerralla jatkamme pilkkomisella. Tosin näyttää sille, että tätä hommaa tehdään koko kesä että vanhemmilleni riittää talveksi puita.

 
Äitin kukkapenkissä kasvoi aivan mahtavan värisiä unikkoja!

 
Juhannukseksi suunnattiin mökille rentoutumaan.



 
Ensi kerran taidan esitellä langat kuivuneina ja kerittyinä. Ja kesäkuun käsityötkin pitää jossain välissä esitellä, vaikka niitä ei paljoa ole.

1 kommentti:

  1. Huomasitko tuolta edellisen postauksesi kommenteista, että voitit arvonnassani. Ota yhteyttä; siellä on osoite.

    VastaaPoista