lauantai 31. tammikuuta 2015

Sytykeruusuja

Jälleen sytykeruusuja.
 
 
Kuu vaihtui ja on todettava, että lankalaihikseni alkoi hyvin:
tammikuussa kulutin lankoja 1605g.
 
Tästä on hyvä jatkaa laihista!
 
 

perjantai 30. tammikuuta 2015

Valokuvatorstai: korvaava

Tämän viikon aihesanana on: korvaava
 

 
Mustavalkoinen näkevien lehti ja sokeiden pistelehti, molemmille luettavaa!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Itse tehtyjä Angry birdseja

 
Jo jonkin aikaa sitten tein suvun juniorien kanssa Angry birdseja. Nyt niitä piti tehdä lisää!
 
Lapset valikoi kankaat: poika kultaiset ja oranssin, neiti keltaisen ja punaisen kimaltavan organtsan. Minä ompelin putkeksi, laitoin kalastajalangalla pohjan ja päällisen kiinni, lapset täyttivät vanulla ja piirsivät silmät sun muut.


Ja hyvin kelpasivat leikkeihin!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Torkkupeitto


Edellisen postauksen valkoisen tyynyn kaveriksi siskontytölle torkkupeitto. Kokoa 96x76cm ja silmikoita 119. Puikot 5 ja neulottu helmineuleena. Lankana kaksi samettilankaa: valkoinen ja kultainen kaksinkerroin.






Langan kulutus 340g.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Tyynynpäällisiä 3kpl

Päätin tehdä tyynynpäällisiä neuloen!
 
 
Ensimmäinen tehty samettilangasta, puikot 5 pyöröt.

 
Neulottu helmineuleena, silmukoita 107 ja kerroksia 80. Napit jemmoista.

 
Koko noin 50x50cm ja langan kulutus 287g.

 
Tämä valkoinen tyyny on menossa siskontytölle (tulossa vielä peitto).

 
Kaksi kultaista tyynyä menevät serkuntyttärelle yhdessä tämän torkkupeiton kanssa.

 
Lanka samettilankaa kaksinkerroin, silmukoita 107 ja kerroksia 80. Neulottu helmineuleena nro 5 puikoilla. Hakaset jemmoistani.

 
Kokoa näillä on noin 35x35cm ja lankaa kului yhteensä 285g.

 
Näihin kolmeen tyynyyn upposi lankaa siis 572g.
Ja elämäni toisen kerran kävin Tampereen Ikeassa, näiden takia, hakemassa halpistyynyjä sisälle.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Raatoliina

 
Airsoft raatoliina tehty pyynnöstä Sastan ulkopukukankaasta. Peli-iloihin kokoa 40x40cm ja roikotuslenkki mistä sen saa kiinni milloin mihinkin.


lauantai 24. tammikuuta 2015

Tiskirättejä töihin

Töissä pyydettiin tekemään muutama tiskirätti, kun vein kokeeksi yhden.
 
 
Joustofroteesta syntyi toiveen mukaan 5 rättiä. Kankaat kaksinkerroin ja ommeltu saumurilla ympäriinsä. Punaiset isompia, muut suunnilleen samaa kokoa.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Keppihevonen nro 3

Pitihän se kolmaskin keppiheppa tehdä! Tästä tuli korea kuin prinsessa, onhan kyseessä yksisarvinen!
 
 
Neiti itse valikoi kankaat: punainen puuvilla, läpinäkyvä kimalleorgantsa, pitsiä ja kimallelankaa (sekoite).
 
 
Korvat ja sarvet neiti täyttöi itse, silmiin en valkoista ehtinyt ompelemaan kun oli neiti odotti vieressä milloin yksisarvinen on valmis (ja hoputti teossa koko ajan).
 
 
Viimein se valmistui! Lankaa kului harjaan ja häntään 13g.

 
Kaava sama kuin aiemmissa eli Suuri Käsityölehti 5/08.


torstai 15. tammikuuta 2015

Kultainen torkkupeitto


Kultaista samettilankaa kaksinkerroin, puikot nro 5 ja 147 silmukkaa helmineuleena tuottivat torkkupeiton. 


Koko 140x106cm ja painoa 688g.

Tämä menee kaveriksi serkun tytölle virkatun maton kaveriksi ja tarkoitus olisi tehdä vielä tyynyt.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

4 huivia


Jälleen muutama huivi: kaikki neulottu Ullaneuleen Eiku-huivia soveltaen. Kaikissa pyöröpuikko nro 5 ja kankana ohut villalanka.


Ensimmäinen huivi tarvitsi päättelyyn kultaista samettilankaa, kun lanka muuten loppui.
Koko 142x62cm  ja paino 49g


Toinen huivi oli tarkoitus tehdä kokonaan raidalliseksi, mutta vihreä lanka loppui ja jatkoin kolmannella langalla. Vaihtumiskohtaa ei onneksi edes huomaa.


Koko 156x65cm


Paino  50g


Kolmas huivi tarvitsi myös viimeisille kerroksille lankajatkoa.


Koko 172x72cm


Painoa 68g


Ja neljäs huivi neulottu kokonaan samasta langasta.


Koko 186x87cm


 Painoa 49g


Perintölankoja kulutettu siis näihin kaikkiaan 216g.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Keppiheppa nro 2


Toinenkin keppiheppa syntyi edellisen postauksen tiimoilla. Kankaat ja langat jemmoista, keppi töistä.


Lankaa harjaan kului 40g. Silmät ja nenä velouria.


Tästä tuli edellistä painavampi (täytin muulla kuin vanulla) joten tämän saa serkun tytär 5v.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Keppiheppa nro1


Viime postaus langoista herätti todellisuuteen: langoille on tehtävä jotain! Niinpä kaivoin tänään Keppihevoskaavan esiin. Kaava löytyy Suuresta Käsityölehdestä 5/08.


Kangas kaapissa marinoitunutta ties kuinka kauan. Paksua puuvillaa. Silmät ja sieraimet joustofroteeta ja suu vanhaa kukkapuuvillaa.


Lankainventaariotani tehdessä keräsin näihin jo lankoja jemmaan, tarkoitus on tehdä useampikin hevonen. Lankaa kului tähän 42g. Alku se on sekin!


Tämä heppa on menossa siskoni 1½ vuotiaalle tyttärelle.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 laihdutusprojekti

Meinasin viime vuonna jo lähteä mukaan Lankalaihikseen, mutta se tyssäsi syksyllä pahemman kerran kun perin 5 pahvilaatikollista lankoja!

Tänävuonna oli pakko lähteä mukaan! Mutta voiko sitä laihduttaa jos ei tiedä mistä laihduttaa? EI! Niinpä oli pakko tehdä inventaario ja hyvä että tein! Lankoja tarkemmin mittaamatta kun arvelin niitä olevan 15-20 kiloa.

  
Ensimmäisenä kaadoin sängylle kolmen varaston langat!


7-veljestä 3,1 kiloa


 Isoveljeä 147g


 Huopasta 898g


 Puroa 632g


 Hahtuvaa 382g


 Merinolankaa 214g


 Virolaista villalankaa kaikkiaan 783g


 Pompulalankoja 262g


 Cottonellaa 365g


 Vanhaa Novitan Panda Termo-X lankaa 500g (yksi punainen kerä puuttui kuvista)


 Madame Tricote Paris Ören Bayan Angoralankaa (Oranssi) 500g ja Merinoa (oikea yläkulma) 500g, Regia stretch color superwash wolle (vasen yläkulma) 500g,  Superfine Merino (vasen alakulma) 500g, Alpakka lankaa (vihreä keskellä) 500g ja Daphne lace superwash wolle (oieka alakulma) 500g


 Novitan Daisy lankaa 500g oranssia ja vaaleanpunaista 600g ja Handarbeitsgarn phanantasie puuvilla-viskoosilankaa 1000g.


 Novita Spix erikoislankaa: vihreää 830g, valkoista 450g ja oranssia 650g.


 Ylärivissä Virosta ostettua villasekoitelankaa oranssia 97g ja violettia 193g. Novitan Polaris-lankaa 273g keskirivissä ja alarivissä vasemmalta oikealle: 50g, 83g ja Lanet superwash villalankaa 96g.


 Vasemmalta ylhäältä oikealle: Marilyn mohair 36g, Sockina cotton 200g, Big Ben 220g. Vasemmalta alhaalta oikealle: Step 6-sukkalanka 300g, Novita Rose mohair 100g ja Novita Palma 100g.


Erilaisia ohuita villalankoja: keltainen 480g, vihreä 383gg, tummansininen 134g, punainen 204g, oranssinkeltainen 138g ja vaaleanpunainen 364g.


 Erilaisia piivillalankoja: Camilla 6/4 300g, Algarve color 476g, baby cotton 454g, Mandarin classic 57g, Novitan kotiväki 165g, villasukkalanka (minkä nimeä en koskaan muista!) 168g ja erilaisia virkkauskankoja kaikkiaan 795g.


 Läjä perittyjä erilaisia villalankoja kaikkiaan 2400g.


 Rowan cotton 500g ja valkoista Turkkilaista (?) villalankaa 318g


 Novita wool 531g, Novita Nalle 1114g, Novita Palma 148g ja Novitan pehmovauva 400g.


Kun kaadoin seuraavana sängylle ne viime kesänä perityt perintölangat alkoi hymy viimein hyytymään! En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut! Onneksi äiti oli lähellä, nauramassa kanssani varastoille!!!! KIITOS ÄITI!


 Ohuita valkeita villalankoja kaikkiaan 3830g


Mustaa ja harmaata villalankaa (tuoksui ihanasti lampaalle!) kaikkiaan 4007g


Paksumpaa villalankaa kaikkiaan 1929g


 Kasvivärjättyjä villalankoja kaikkiaan 1520g


Erilaisia erikoislankoja kaikkiaan 11812g


Samettilankoja: valkoista 519g, kultaista 1424g ja violettia 894g eli kaikkiaan 2837g


 Ruskeaa lankaa 241g ja Novitan Victoria tweet-lankaa 280g


Ja viimeisenä pellavalankoja 536g.

Kaikkinensa lankaa siis yhden ihmisen verran eli 52,581kg joka on hieman vähemmän kuin äitini! 

JA PAHINTA:
Uhkasin laihduttaa tästä vain kilon! 
Äitini kommentti oli kun kuuli kokonaismäärän että 10% pitää saada pois!
Kiitti vaan äiti! =)

Ehdotuksia mitä mistäkin tekisin otetaan enemmän kuin ilolla vastaan!
(ja kyllä, pääsen sänkyyni nukkumaankin!)