sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Maailman synty villapaita

Näin ennen vappua kauniin villapaidan kuvan ja päätin neuloa sen itse värjäämistäni langoista.


Lanka: Novita 7-veljestä itse kasvivärjättynä
Puikot: 3½ ja 4½ pyöröt
Langankulutus: 549g


Kun tulostin ohjeen siinä ei vielä ollut neuletiheyttä (nyt on). Tämä oli haaste, koska käsialani on löysää. Päätin kuitenkin aloittaa ihan varmuuden vuoksi neuleen kaula-aukolta, mikä oli enemmän kuin hyvä asia!

Aloin neuloa koon L mukaan, mutta vaihdoin punaisen langan kohdalla silmukkamäärän 224 eli neuloin 7 kuviota. Vaalean sinisen alussa silmukoita oli 240 eli neuloin 30 kuviota. Hihat neuloin 52 mukaan + 10 silmukkaa kainaloon. Kuitenkin lisäsin vielä muutaman silmukan ja alussa silmukoita oli 68. Kavensin joka 7. jälkeen ja lopulta silmukoita oli 48.
Vartalossa silmukoita oli 68 etu- ja takapuolella eli yhteensä 136. Lisää tuli kainaloiden alta. Tein lantioon hieman levennystä 4 kertaa sivuilla eli yhteensä 144 silmukkaa päättelin. Lisäksi neuloin ohjetta hieman pidemmän helman.


Mitä värejä sitten käytin paitaani?
Kuviot ovat seuraavilla neulottu: tumman sininen kaula-aukolla marja-aronian jälkiväri, vihreä punasipulin kuorta, punainen seitikkiä ja vaaleansininen lubiinin kukkien 1. jälkivärillä (kylmävärjäys).
Aloitin pohjavärin neulomisen saniaisella, punasipulin kaverina kielon jälkiväri, kääpä, jättibalsami, kahvin jälkiväri, kielo ja lepänkuori. Hihoissa on saniainen ja kielo. Resoreissa käytin mataran juurta.

Ensimmäisen vartalon värinvaihdon kuvion jälkeen unohdin raidoittaa mikä hieman jälkikäteen harmittaa. Kuitenkin muistin raidoituksen jatkossa ja hihansuissa. Neuloin hihat ensin ennen vartaloa. Se helpotti huomattavasti sovittamista.

Alla kuva varjossa otettuna:

Mitä tekisin toisin?
Jos ei olisi ollut vappua ennen niin kamala kuume aloittaa paitaa neulomaan, olisin selvittänyt neuletiheyttä tarkemmin. Kuvioiden kanssa oli todella paljon säätämistä ja laskemista. Onneksi paidan neuloin ylhäältä alaspäin niin sovittaminen oli paljon helpompaa.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Neulottuja sytomyssyjä

Neuloin taas muutaman sytomyssyn Taysiin.


Ohje: omasta päästä, valkoinen valepalmikkoa
Lanka: Puuvillaa, violetti Rowan 4 play Cotton ja Splendiga DMC cotton
Puikot: 3½ pyöröt
Langankulutus: 137g

maanantai 25. toukokuuta 2020

Fading Circles

Kuolasin pitkään Fading Circles- ohjetta ennen kuin se pääsi puikoille.


Lanka: valkoinen ja musta hyvin ohutta 100% villalankaa, 
punainen itse seitikillä värjättyä 100% villalankaa
Puikot: 2½ ja 2 pyöröt
Langanpaino: 265g
Koko: M, pituus XL


Alku hieman takkusi, koska käsialani ei mallitilkusta huolimatta pitänyt paikkaansa. Olin neulonut rinnan viimeiseen väriin saakka, kun mittasin ja huomasin silmukoita olevan 50 liian paljon. Purin ensimmäiseen puna-mustaan saakka, minkä jälkeen neuloin paidan M-koossa, mutta pituudeltaan XL mukaan. Tykkään itse pidemmistä paidoista.


Paidasta tuli mieluinen. Neulomiseen meni alle kuukausi, kiitos talviloman.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Sytomyssyjä

Päätin heti housuprojektin jälkeen tuhota kankaita niin, ettei niistä jää jämiä jemmoihin. Sytomyssyjä ompelin kankaanlopuista.


Ohje: coola day pipo, Ottobre 1/19
Kankaat: Trikoot edellisten housujen lopuista, omista jemmoista,  Poppanavakka sekä raksu trikoo Paapii
Koko: 48-58cm


perjantai 15. toukokuuta 2020

Lisää housuja

Prinsessan kanssa kangaskaupassa ja mukaan tarttui lisää kankaita housuja varten.



Ohje:Trikoot Sorja ja Meri joustocollegehousut,  Paapii kaavakirja naisille
Kankaat: musta trikoo jemmoistani, muut trikoot ja joustocollege Poppanavakka
Koko: M


Trikoot olivat heti mieleiset, vaikka toisten mustien lahkeita jouduinkin jatkamaan.


Ylä- ja alakuvien joustocollege kaavana Meri kutistui esipesussa enemmän kuin odotin. Takakappaleen alalahkeeseen tein 3cm pidennyksen ennen resoria.


Myös yksi college kutistui esipesussa paljon joten sinne tein jatkot samasta trikoosta.


torstai 14. toukokuuta 2020

Kauluri

Sukulaiseni täyttää 70 vuotta tässä kuussa. Päätin neuloa hänelle jotain kaunista, toiveena oli sinistä.


Muistin nähneeni Pirenan blogissa kauniita kaulureita. Ja muistin oikein.


Ohje: täältä
Lanka: Regia color
Puikot: 2½ ja virkkuukoukku 3
Langankulutus: 59g


Minulta ei venäjä taitu, eikä aluksi google-kääntäjäkään meinannut tuottaa tulosta. Siispä sovelsin aikalailla. Neuloin pidemmän kaula-osan ja virkkasin reunan täysin ohjeen mukaan. Kaunis tästä tuli, toivottavasti lahjan saajakin tykkää.

perjantai 8. toukokuuta 2020

Housuja

Mihin ne lapset oikein kasvavat?


Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi Paapiin kaavakirjan naisille. Kirjassa oli monta kaavaa, mistä meinaan ommella itselleni vaatteita. Kuitenkin ensiksi piti ommella prinsessalle housuja.


Ohje: Paapiin Sorja-legginssit
Koko: M
Kankaat: Raksu-trikoo turkoosi, Paapii
Kimalteleva trikoo omista jemmoista


Kankaan kimallus ei alakuvissa näy. Kangasta oli sen verran, että kesäksi ompelin lyhyemmät housut.


Prinsessa oli housuihin tyytyväinen. Lisää kangasta on ostettu eilen ja ovat juuri pesussa. Eli housuja on tulossa lisää.


torstai 7. toukokuuta 2020

Lankalaihis

Lankalaihis huhtikuuussa meni erittäin hyvin. Lankaa en ostanut yhtään. Lankaa kului 1249g.

Vuoden alusta lankaa on tullut yhteensä 890g. Kulunut on 3649g.
Vuoden alusta ollaan siis -2759g.

Toivottavasti lankalaihis jatkuu samalla lailla.