lauantai 31. elokuuta 2019

Pirtanauhoja

Jokin aika sitten minulta kysyttiin omistanko pirtanauhoja. Totesin että kyllä, mutta ne olivat kyseiseen käyttötarkoitukseen liian kapeita tai lyhyitä.


Niinpä kesän alussa päätin tehdä pirtanauhan. Lankana 7-veljestä ja pirrassa oli lähes 70 nauhaa samanaikaisesti. Nauhalle syntyi leveyttä 6½ cm.


Päätin lopuista tehdä lyhyen pirtanauhan ja vielä solmien ystäväkorun.


Langankulutus kaikkiaan 143g.


Ensikerran vyötä tuli käytettyä kansallispukujen tuuletuspäivänä feresin kanssa.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Peitto ja huivi

Sain Leenalta kesällä kaksi kerää Birgitta-lankaa mitkä päätin heti neuloa työkaverini vauvalahjaksi.


Koska laskin ettei yksi kerä ole riittävä peittoon, tein sen kahdella kerällä joka toinen kerros neuloen toisella värillä.


Lanka Birgitta, 75% acryl ja 25% villa
Puikot 4 pyöröpuikot
langankulutus 410g

Neuloin peiton yhtenä kappaleena ja paloja tuli 4 x 4 (ohjeessa 3 x 4).


Koska lankaa vielä jäi, päätin neuloa siitä huivin.


Lanka Birgitta, 75% acryl ja 25% villa ja viimeisillä kerroksilla Novita 7-veljestä
Puikot 4 pyöröpuikot
langankulutus 97g


Toivottavasti näistä on iloa.


lauantai 24. elokuuta 2019

Huiveja

Päätin tehdä muutaman huivin työkaverille. Ensimmäisenä neuloin violetin huivin.


Lanka Rowan 4 ply cotton
Puikot 3 pyöröpuikot
langankulutus 172g


Toiselle työkaverille vihreää toiveen mukaan.


Lanka Choeller Stahl Daphne Lace
Puikot 3 pyöröpuikot
langankulutus 117g


Viimeisenä punainen huivi.


Lanka punainen tekokuitu, ei vyötettä
Puikot 3 pyöröpuikot
langankulutus 102g


Toivottavasti näistä on iloa syksyn viileydessä.


perjantai 23. elokuuta 2019

TYökaverille kasseja, pussukoita ja pyyhkeitä

Kävin viime viikonloppuna työkaverini Helin luona. Hän antoi mukaani kankaita, lankoja, vaatteita, pitsejä ja ties mitä! Yksi toive hänellä oli: voisinko ommella pussukan töihin, sellaisen mitä olen muillekkin työkavereille tehnyt. Lupasin tehdä.


Mukaani sain pitsejä, joita hänen äitinsä oli tehnyt ja pellavakangasta. 
Mopo karkasi käsistä, myönnän!


Kaksi ensimmäistä ovat olkalaukkuja.


Kaksi seuraavaa käsilaukkuja.



Kaksi pussukkaa, minne voi laittaa vaikka meikkejä.



Lisäksi vastaan tuli pöytäliina, joka selvästi oli itse tehty. Kassin tein siitäkin.


Yritin valita mahdollisimman paljon itse tehtyjä pitsejä teollisten sijaan. Mielestäni onnistuin aika hyvin. Kaikissa hihnoissa on myös pitsejä.


Vielä löysin saamistani kasseista froteeta, mistä päätin ommella keittiöpyyhkeitä.


Näihinkin käytin pitsejä.


Kiinnitys napilla.



Yhden sijaan lähti 11 kpl, toivon mukaan minua ei hirtetä!

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Kasseja


Ompeluinnostuksessani tuhosin pussukoiden lisäksi isompia kangaspaloja kasseiksi. Kasseja syntyi yhteensä 21 kappaletta. 


Kaikki tykötarpeet omista jemmoista, osa kesällä saatuja.


Muutamiin kasseihin laitoin pitsejä koristeiksi.


Osaan laitoin taskun etuosaan.


Ja osa pieniä söpöjä käsilaukkuja.


tiistai 20. elokuuta 2019

Pussukoita

Päätin ommella jonkin aikaa sitten leikatut pussukat valmiiksi. 


Kankaat, vetoketjut ja pitsit omista jemmoista. Osa kesällä saatuja.


Koko valikoitui kankaan ja vetoketjujen mukaan. Mukana oli mm. Marimekon kangasta.







torstai 8. elokuuta 2019

Lankalaihis väliaikatiedot

Vuosi on jo puolenvälin yli ja tajusin että enhän minä ole päivittänyt tietoja!

Ihan ensimmäisenä heinäkuun lankaostokset: 1050g, joista vain oranssi ja ruskea 7-veljestä ostettu, muut saatu.


Tammikuu
kulutus: 431g
ostettu: 0g

Helmikuu
kulutus:1258g
ostettu: 0g

Maaliskuu
kulutus: 831g
ostettu: 0g

Huhtikuu
kulutus: 692g
ostettu: 2500g

Toukokuu
kulutus: 706g
ostettu: 0g

Kesäkuu
kulutus: 83g
ostettu: 0g

Heinäkuu
kulutus: 862g
ostettu: 1050g

½vuotistilasto siis:
kulutettu:4780g
ostettu: 3550g

Vielä ollaan miinuksen puolella noin kilon. Olen tyytyväinen, jos meno jatkuu samalla tavalla.
Tosin taidan tänä vuonna päästä Kädentaitomessuille Pirkkahalliin! 

torstai 1. elokuuta 2019

Kesäkassivaihto 2019

Monena vuotena olen osallistunut Heidin Hullutuksia- blogin Kesäkassihaasteeseen, missä jokainen saa toivoa kassia ja joku tuntematon tekee kassin sinulle. Ihana haaste!

Omaa kassiani odotin, viimeinen lähetyspäivähän oli tänään. Ajattelin, että kai sitä hyvää kannattaa odottaa ja NIIN KANNATTI! Kassini saapui eilen. Nauratti hieman kun katsoin lähetyspaikkakuntaa, aika läheltä synnynpitäjääni Kuopion kupeessa.
Mutta se paketti, kerta kaikkiaan UPEA! Erityiskiitos käsin kirjoitetusta kirjeestä.


Olin toivonut Handmade- merkkejä ja sain niitä nappeina ja kahtena erivärisenä nauhana.


Lisäksi oli todella ihania ompelukone- ja lankarulla- nappeja. Tämmöisiä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt.


Teetä! Miten ihmeessä parini arvasikin että töissä loppui juuri tee. Nämä lähtevät heti huomenna aamuvuoroon mennessä töihin mukaan.


Parini paljasti kirjeessä, että oli kassin teeman mukaisesti ostanut kettukarkkeja.


Ja se kassi. Olen ihaillut PaaPiin kettukangasta sen ilmestymisestä saakka. Miten ihmeessä parini Heidi sen arvasi? Oletko selvännäkijä?


Eli kassi yllätti odotukset ja tätä kannatti odottaa!
Iso kiitos ja kumarrus!



Oma parini oli Kati ja kyllä piti tutkimusta blogiin hieman tehdä, ennen kuin kassin aikaiseksi sain.


Kaava: Mekkotehdas aikuisille kassiohje
Kankaat ja kukat: Nextiili
Napit, nauhat ja vetoketjut: omista jemmoista


Sisälle halusin tehdä parit taskut mm. kännykälle ja avaimille.


Lisäksi halusin tehdä tiskirätin mukaan. No, niitä taisi tulla kaksi.


Ai miksi, koska ensimmäinen oli liian iso.


Lanka: Austermann Algarve color, ostettu Karnaluksesta Tallinnasta
Virkkuukoukku: 2½
Langankulutus: 84g


Toinen olikin pienempi ja sopivampi tistirätiksi. Käyttäköön Kati miten haluaa.

Kiitos ihanasta haasteesta järjestäjälle, kassini tehneelle parilleni ja parille, kenelle sain tehdä kassin.