tiistai 28. helmikuuta 2017

Nyöritettyjö sukkia

 
Lanka Novita Daisy
Puikot  ja koukku 3½
Koko joka sopii kaikille
Paino yhteensä 410g.
 
Helmikuun loppu joten tilasto lankalaihiksesta:
Ostettu 0g
Kulutettu 626g

tiistai 21. helmikuuta 2017

Pöllösukat

 
Lanka Novita 7-veljestä
Puikot  3½
Koko 43
Paino 107g

 
Ohjetta noudatin muuten täysin, mutta neuloin sydämmen toiselle puolelle. Mietin että olisin kääntänyt pöllönkin eripäin, mutta totesin että antaa olla.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Helmisilmäiset pöllösukat

 
Ohje täältä jota muokkasin aikalailla
Lanka Novita 7-veljestä
Puikot  3½
Koko 43
Paino 109g

 
Pöllösukat ovat olleet pitkään jo tekolistalla. Päätin neuloa sukat ensin ja lisätä napit silmiksi. No eihän ne napit olleet pieniä joten piti helmilaatikolta ottaa silmät. Mietin pitkään minkä väriset ja päädyin vihreisiin helmiin, mitkä ompelin käsin kiinni.


torstai 16. helmikuuta 2017

Kasseja

Nextiilistä edelleen villakankaita ilmaiskorista. Syntyi kasseja.
 
 
Koko 32 x 32cm. Sisällä puuvilla. Alla vielä lähikuvaa taskun kankaasta.


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Meikkipusseja

Edellisen postauksen lisäksi syntyi lisää pussujoita.
 
 
Villakangasta edelleen, sisällä puuvilla.

 
Pussukoiden koko 24 x 24cm.


tiistai 14. helmikuuta 2017

Pussujoita

Kävin joku aika sitten Nextiilissä ja ilmaiskorissa oli erilaisia villakankaita. Päätin ottaa ne mukaani!
 
 
Syntyi isoja pussukoita, joiden koko on 14 x 35cm ja pieniä pussukoita, joiden koko on 14 x 20cm.

 
Sisällä puuvillavuori. Vetoketjut saatu ja osa ostettu Kontista.

maanantai 13. helmikuuta 2017

3 paria sukkia

 
Viimeiset 3 paria valmistui töihin vietäväksi! Ihanaa, sain kaikki 30 paria sukkia tehdyksi!

 
Lanka erilaisia villalankoja, saatu lahjoituksena
Puikot ja virkkuukoukku 3½
 
 
Epäilin tossujen toimivuutta niin paljon, että oli pakko kokeilla omaan jalkaan. Hyvin toimi!
 


Ohje omasta päästä, 16s/puikko koska halusin tuvonneisiin jalkoihin neuloa nämä
Lanka erilaisia villalankoja, saatu lahjoituksena
Puikot 3½

lauantai 11. helmikuuta 2017

Vaatteita ystävien lapsille

Kun kerran vauhtiin pääsin lastenvaatteiden ompelusta ystävien lapsille, niin samoilla linjoilla jatketaan! Lisäksi tässä pinossa on vaatteita ystäväni Jyrkin pojalle.
 
 
 
Ohje T-paita pitkällä hihalla Suuri Käsityölehti 3/07
Kangas  Nextiili
Koko 110
Toisesta paidasta tein lyhythihaisen, koska kangasta ei ollut enempää.

 
Ohje Pear bermudahousut Ottobre 3/10
Kangas Sekoitekangas Johannalta
Koko 110

 
Ohje Orava svetarihousut Ottobre 4/10
Kangas sekoitekangas Johannalta saatu
Koko 110

 
Ohje Collegepaita Suuri Käsityölehti 9/05
Kangas college Nextiili
Koko 110

 
Ohje Orava svetarihousut Ottobre 4/10
Kangas verkkahousukangas Nextiili College Leenalta saatu, ostettu R-collectionin tehtaanmyymälästä
Koko 116


 
Ohje Harava svetari Ottobre 1/09
Kangas Joustofrotee Nextiili
Koko 116

 
Ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä ystävältä saatu idea. Keskutelun lomassa hän totesi, että ei samalla kaavalla ja samasta kankaasta voi tehdä tytölle ja pojalle vaatteita! Eikö?
Minähän kokeilin!
Jyrkin poika ja Juhan tytär kun sattuivat olemaan samaa kokoa!

 
Ohje Huppari Suuri käsityölehti 11-12/09 ja housujen kaavan alkuperää en tiedä
Kangas Johannalta saatu, tilkut omista jemmoista.
Koko 120


 
Ohje omasta päästä
Kangas  Nextiili
Koko sen mitä tilkuista sai eli 42cm
 

perjantai 10. helmikuuta 2017

Tiskirättejä

Saumuri teki tenän jokin aika sitten ja alkoi katkoa lankoja. Tieteellisen tutkimuksen ja korjauksen jälkeen sain sen toimimaan. Ensimmäisenä ompeluun pääsi tiskirätit joustofroteesta.
 

torstai 9. helmikuuta 2017

Arpajaisvoitto

Joskus se onni potkaisee meikäläistäkin!
 
 
Olin voittanut Amrian järjestämässä lankalaihisarvonnassa.
En edes tiennyt moisesta!
Kiitos!

 
Ihana pussukka, minkä sisältä löytyi silmukkamerkkejä, kerroslaskuri ja silmukanpidike.
Tunnustan, että silmukkamerkkejä tätä ennen ei ole kuin kaksi, muita ei ennestään olekkaan.
Joten eiköhän nämä taatusti käyttöön tule.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ystävien lapselle vaatteita

Lapsuudenystäväni, mummolan naapurin lapset Minna ja Juha, ovat edelleen elämässäni. Kun "valitin" Minnalle lankalaihiksen sivuvaikutuksesta, kankaiden lisääntymisestä, hän heitti toiveen lastenvaatteista omalle pojalleen ja veljensä tyttärelle. Tuumasta toimeen!
 
 
 Syntyi muutama vaate...
 
 
 Ohje Hippotalamus hoppulainen Ottobre 6/10
Kangas Poppanavakka
Koko 98
 
 
Ohje Blueberry chokohuppari Ottobre 4/09
Kangas Joustofrotee Nextiili autocollege Metsola
Koko 98


 
Ohje Beagle boy Ottobre 4/13
Kangas Joustofrotee Nextiili College Leenalta saatu
Koko 98

 
Ohje Night owl Ottobre6/09
Kangas Trikoot saatu Leenalta
Koko 98

 
Ohje Yuon desinger's t-paita Ottobre 3/11
Kangas Trikoo saatu Leenalta
Koko 98

 
Ohje trikoohousut Suuri käsityölehti 1/08
Kangas trikoot Nextiili
Koko 98


 
Ohje High jump velourhousut
Kangas joustofotee Nextiili , college Leenalta (raidallinen) ja R-collection (harmaa)
Koko 98

 
Ohje Trikoopusero ja -housut Ottobre 6/09
Kangas sininen trikoo Nextiili musta varmaankin Triteks
Koko 104

 
Ohje Bat t-paita Ottobre 3/08
Kangas saatu Johannalta ja  Leenalta
Koko 110


 
 Ohje Tropical blend liivimekko Ottobre 3/11
Kangas puuvilla saatu jostain
Koko 110
 

 
Ohje Minnie liivihame Ottobre 6/10
Kangas joustofrotee Nextiili
Koko 110


 
Ohje Saimi svetarihousut 110
Kangas valkea saatu Johannalta, kukikas Virosta ja oranssi Triteks
Koko 110


 
Ohje kesämekko, jonka alkuperästä ei ole muistikuvaa
Kangas molemmat saatu jostain
Koko 116



 
Ohje Elina Mekkotehdas tytöille
Kangas puuvilla saatu Mariellalta
Koko 110/116 leveys, pituus 122/128


 
Ohje Teekannutunika Ottobre 4/07, helma muokattu
Kangas joustofrotee Nextiili ja alaosan puuvilla Mariellalta saatu
Koko 110

 
Ohje Chopin keunuvahelmainen ruusumekko Ottobre 3/10
Kangas joustofrotee Nextiili
Koko 116
 
 
Ohje Robina legginssit Ottobre 6/12
Kangas saatu Johannalta
Koko 116

 
Toivottavasti näistä on iloa äidille ja pojalle sekä isille ja tytölle!