Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kestovaipat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kestovaipat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. syyskuuta 2017

Vauvalahja tanssikavereille - kestovaippoja

Tanssikaverit saivat pienenpienen nyytin 16.9. Aikaisemmin varsinkin äiti oli ilmoittanut halunsa kokeilla kestovaippoja ja minähän toki lupauduin tekemään ne!
 
 
Jo aikaisemmin esittelin Villapöpät ja imun.

 
Pakettiin pistin liivinsuojia.
Halkaisija 12cm.
Materiaaleina: PUL, coolmax, bambujoustofrotee, hamppu, pellava, flanelli.

 
Hahtuvaimun lisäksi (keskellä) ompelin valkoisen hamppuimun ja oranssin bambuimun. Molemmat kaksinkerroin.

 
Taskuvaippa (oranssi) Kestovaippayhdistyksen kaavalla, joka on näköjään netistä hävinnyt! Koko S eli 3,5-6kg. PUL ulkona, sisällä coolmax.
Sisätäyttövaippa (vihreä) shars newborn sidesnap- ohjeella jonka muutin tarralliseksi. Harmikseni kuumeessa leikatessa kangas meni väärinpäin! Sisällä ja ulkopuolella joustofrotee. Koko NB.

 
Mukaan tein vielä vaippapussin PULin jämistä.
 
Mukaan tietenkin lapuissa tiedot mitä mitäkin on ja hoito-ohjeet.
 
Toivottavasti pääsevät käyttöön ja yllätys on mieluinen, myös muille tanssiporukan jäsenille!

tiistai 15. elokuuta 2017

Villapöpät ja -imu

Ystäväpiiriin on tulossa pienokainen ihan näillä hetkillä! Äiti ja isä miettivät kestovaippoja, mikä ihanampi syy alkaa niitä tekemään!
 
 
 
Ohje Villapöpät ja imussa 12 s
Kude Nivalan tilan hahtuva (punainen) ja valkoisen hahtuvan alkuperää en osaa sanoa enää
Puikot 6
Langankulutus Pöpät 76g + imu 12g

tiistai 11. elokuuta 2015

Villavaippahousut


Muutama postaus sitten esittelin kestovaippat joista sisätäyttövaipan kaveriksi villavaippahousut. Ohje Ullaneuleen Villapöpät, koko 4-6kg.
 
 
Puikot 5½ ja tein taakse korotuksen 5 silmukan välein.

 
Ja jotta isikin asiasta innostuisi, peppuun kirjoitin automerkin joka perheen sydäntä on lähellä.

 
Painoa 84g.
 
Lisäksi postissa Novita lähetti nron 12 puikot, joita täällä esittelin. Lisäksi sain nron 7 bambupuikot, joita en ennestään omistakkaan. Kiitos Novita!

perjantai 7. elokuuta 2015

Kaksi kestovaippaa

Ystävälleni pari kestovaippaa kokeeksi. Nämä leikkasin jo ennenkuin vauva masusta ulos tuli.
 
 
Ensimmäinen Kestovaippayhdistyksen kaavalla, koko S joka vastaa 3,5-6kg kokoista lasta. Taskuvaipan sisäpinta bambua, ulkopinta Pulia.

 
Kaveriksi tein perhostaittoimun.
 
 
Siinä on kolme kerrosta bambua, sisällä yksivärinen.

 
"Koodasin" neppien värit violetiksi ja siniseksi, että ensikertalaiset osaavat ne oikein laittaa.

 
Ja imu sisällä.

 
Toisena Mummut koossa S.

 
  Sisätäyttövaippa tehty yövaipaksi. Sisällä kiinteä imu froteesta ja bambujoustofroteesta, samoin pinta peppua vasten. Ulkopinta velouria. Lisäksi kaveriksi ompelin kiinteän pötköimun froteesta.

 
Kankaat mm. Kestovaippakauppa, Sampsukka ja Myllymuksut sekä tarrat Sastalta.
 Lisäksi täytyy neuloa vielä villavaippahousut!

torstai 6. elokuuta 2015

Liivinsuojia

Ystävättäreni sai eilen pienen pojan. Vauvalahjan teko oli siis aloitettava!
 

Ensimmäisenä liivinsuojia. Kaikissa ulkopinnassa pul (polyuretaanilaminoitu pinta), keskellä 4 kerrosta imua: bambujoustofroteeta, joustofroteeta, pellavaa ja flanellia ja ihoa vasten kaikissa eri pinta: sydämmet flanellia, vaaleanpunainen coolmax ja valkoisista toinen mikrofleece ja toinen bambu.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Yövaippoja

Kestovaippayhdistykselle tein jälleen yövaippoja.
 
 
Trikoo-coolmax-frotee vaipat ommeltu Ottobre-lehden 3/05 kaavalla, kaksi koolla 62/68 ja yksi 74/80 kaavoilla.

 
Velour-coolmax-frotee vaipat ommeltu Kestovaippainfon Mummut-kaavalla. Kokoina kaksi S ja yksi M.

 
Trikoo-goolmax-frotee vaipat ommeltu Suuren Käsityölehden 1/08 kaavalla, kokoina kaksi S ja yksi M.

 
Lisäksi oli ihan pakko tehdä Mekkotehdas- kirjan kaavoilla pari nukenvaippaa serkun lapselle.
 
 
Nyt olen siis tehnyt kaikkiaan yhdistykselle:
- 27kpl 1-koon aio-vaippaa
- 42kpl vaippapusseja
- 11kpl harkkahousut
- 9kpl villahousuja
- 5kpl villaimuja
- 55 paria liivinsuojia
- 50kpl pikkuhousunsuojia
- 8kpl taskuvaippaa
-33kpl yövaippoja

lauantai 16. elokuuta 2014

Kestovaippoja yökäyttöön

Kestovaippayhdistykselle olen tehnyt ennenkin vaippoja ja toiveena tuli yövaippojen ompelu jo aikoja sitten. En vaan jotenkin ole niitä saanut aikaan, ennenkuin nyt! Toiveena oli sisätäyttövaippoja kuivalla sisäpinnalla joihin imua lisäämällä saisi niistä yövaippoja.
 
Kankaat lahjoituskankaita, joita lahjoittaneet Kestovaippakauppa (trikoo ja velour), Onnikas (coolmax), Sampsukka  (coolmax) ja Kierrätyskeskus (frotee). Kaikissa kiinnitys tarroilla ja kuminauhat saatu yhdistykseltä.
 
 
Velour-coolmax-frotee vaipat ommeltu Kestovaippainfon Mummut-kaavalla. Kokoina S, M ja L.


 
Trikoo-coolmax-frotee vaipat ommeltu Ottobre-lehden 3/05 kaavalla, koot 62/68, 74/80 ja 86/92 kaavoilla.


 
Trikoo-goolmax-frotee vaipat ommeltu Suuren Käsityölejden 1/08 kaavalla, koot S, M ja L.



Nyt olen siis tehnyt kaikkiaan yhdistykselle:
- 27kpl 1-koon aio-vaippaa
- 42kpl vaippapusseja
- 11kpl harkkahousut
- 9kpl villahousuja
- 5kpl villaimuja
- 55 paria liivinsuojia
- 50kpl pikkuhousunsuojia
- 8kpl taskuvaippaa
-24kpl yövaippoja
 
 
Takoitus olisi vielä ommella muutamia yövaippoja koossa S ja M, kun noita läppiä on valmiina entuudestaan.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Liivinsuojia

Kestovaippayhdistykselle olen väsännyt pitkin viimeistä vuotta kaikenlaista, viimein sain viimeiset liivinsuojat tehtyä.
 
Pul ulkopinnassa, sisäpintana kuivaliinaneulosta. Välissä kaksi kerrosta bambuhamppufroteeta ja kerros bambujoustofroteeta.
 
Pyynnöstä olen tekemässä vielä yövaippoja, mutta niistä lisää sitten kun valmistuvat.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kestovaippoja yhdistykselle: 1-koon ja NB

Kestovaippayhdistykselle lahjoituskankaista vaippoja jälleen kerran!
Kankaina ovat itsellenikin uusi pronssinruskea antibact-coolmax Onnikkaalta, vihreä coolmax Sampsukalta, Pulit, bambujoustofrotee ja bambuhamppucollege Myllymyksuilta sekä joustofrotee Tampereen kierrätyskeskukselta Nekalasta ja Kam-nepit + tarrat Kestovaippayhdistys ry:n kautta.
 
 
1-koon aio-vaippoja tein Henni Mustakorven Kiedo ry:lle suunnittelemalla kaavalla joka löytyy Täältä.
 
 
Päällä Pul, peppua vasten coolmax.

 
Imu koko bambuhamppucollegen-kankaan pituinen eli noin 140cm. Coolmaxin alla ensin bambujoustofroteeta ja vielä joustofroteeta.

 
Pikkuruisia NB-koon vaippoja tein Shar's- kaavalla, kaava löytyy täältä. Mietin ensin että tekisin nepilliset vaipat, mutta päädyin lopulta tarrallisiin.

 
 Lisäsin siis etupuolen koukkupuolen tarrojen viereen vielä pesutarrat mitä kaavoissa ei ole. Yhteen vaippaan pääsi sisäpinnaksi myös bambujoustofrotee, muissa coolmax.
 

 
Nyt olen siis tehnyt kaikkiaan yhdistykselle:
- 27kpl 1-koon aio-vaippaa
- 42kpl vaippapusseja
- 11kpl harkkahousut
- 9kpl villahousuja
- 5kpl villaimuja
- 50 paria liivinsuojia
- 50kpl pikkuhousunsuojia
- 8kpl taskuvaippaa
-15kpl yövaippoja
 
 Ja toiveena oli vielä tehdä yövaippoja eri kaavoilla ja tottakai teen!


torstai 30. tammikuuta 2014

1-koon aio-vaippoja Kestovaippayhdistykselle


Kestovaippayhdistys ry:lle tein 1-koon aio-vaippoja.
 
 
Kankaat lahjoituksena: pul ja bambuhamppucollege Myllymuksuilta, coolmax Sampsukalta ja joustorrotee Kierrätyskeskukselta
 
 
Kaavana Henni Mustakorven Kiedo ry:lle suunnittelema 1-koon vaippakaava

 
Sisällä peppua vasten coolmaxin alla joustoforee ja imu koko kankaan levyinen eli 150cm kaksinkerroin. Keskellä sauma.

 
Ja onneksi apurit auttoivat nepittämisessä!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Pul-vaippapusseja

Kestovaippayhdistyksen pul-kankaanloput muotoutuivat likaisten vaippojen pusseiksi.
 
 
Yläosassa kuminauha. Nämä menevät Kestovaippayhdistyksen lainakasseihin.

torstai 16. tammikuuta 2014

Vaippapusseja Kestovaippayhdistykselle

Kestovaippayhdistykselle lisää vaippapusseja. Kankaat samaa sarjaa kuin muutama postaus sitten eli lahjoitettuja.
 

Alarivissä pienempiä, 8kpl ja takana 10 kpl isoja eli kooltaan noin 30x50cm.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Harkkahousuja

Easter Bunnzin Trainer-pöksyt muokattuna oli taas kaavana, kun tein Kestovaippauyhdistykselle harkkahousuja.
 
 
Kankaat saatu Sampsukalta. Sisällä coolmax ja ulkona pul. Joustokuminauha tuli postissa Kestovaippayhdistyksen kautta, en tiedä mistä alkujaan.
 

tiistai 14. tammikuuta 2014

Vaippapusseja Kestovaippayhdistykselle

 
Tampereen seudun kestovaippayhdistyksen varastossa on vuosia lojunut pul-kankaisia tilkkuja. Enemmän kuin 6-7 vuotta. Nyt kun Kestovaippayhdistys tarvitsee erilaisia vaippoja, tein pikkutilkuista vaippapusseja. Kun ei näistä vaippoihin saakka riitä!

 
Kankaat lahjoituksia vuosien takaa, minulla ei ole tietoa mistä nämä ovat tulleet. Kuminauha
Myllymuksuilta lahjoituksena saatu.

 
Ensimmäiset 20 kpl ovat suunnilleen kooltaan 30x30 - 40x50cm kokoa. Nämä on tarkoitettu Kestovaippayhdistyksen lainakasseihin missä on koon NB-M koon vaippoja. Mahtuu siis suunnilleen 2 vaippaa.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Villahousuja ja -imuja Kestovaippayhdistykselle

Pirtin kehräämön 4-raitaista hahtuvaa sain Kestovaippayhdistykseltä postissa kun lupasin neuloa villahousuja lainaamokasseihin.
 
Ohjeena Ullaneuleen Villapöpät ja puikot nro 5. Tein lisäksi korotuksia takakappaleeseen.
 
NB-kokoiset saivat "hampaat" peppuun, Novitan Huopasesta
 
S-kokoiset taas raitoja Nivalan tilan hahtuvasta
 
 Lisäksi hahtuvaimuja, 12 silmukkaa puikollaan.