perjantai 31. maaliskuuta 2023

Pöllöjä

 

Suomen suurimpaan jouluolahjaan ensimmäiset pöllöpehmot valmistuivat kankaiden lopuista.


torstai 30. maaliskuuta 2023

keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Neulottuja sytomyssyjä


Ohjeet: omasta päästä
Lanka: 100% puuvilla
puikot: 3
Langankulutus: 333g


Olen minä neulonutkin ompelun lisäksi, 10 sytomyssyä valmistui lahjoitettavaksi Taysiin.


 

tiistai 28. maaliskuuta 2023

Sytomyssyjä ommellen, osa 4

Sytomyssytehtailu jatkuu.


Ohje: Les Bobs Bleus lierihattu, Ottobre 3/20
Kankaat: omista jemmoista, Outilta saatuja puuvilloja
Koko: 54, 56 ja 58 cm



Laskin, että ennen näitä olen tuhonnut 14 kangasta + vuoret. 


Ja näihin meni 11 kangasta + vuoret.


Eli yhteensä hyvin olen tuhonnut kankaita.


49 hattua syntyi näistä  kankaista, joista yhden jätän itselleni. 


 

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Lisää lankaa


Ostin sitten lisää lankaa, vaikka  oli uhkaus kankaiden tuhoamiselle ensin.
Lankaa tuli lisää 206g.

 

lauantai 25. maaliskuuta 2023

keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Joululahjapusseja

 


Varaudun jo tulevaan jouluun: ompelin joululahjoja varten jo pusseja, minne voi sujauttaa lahjan.

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Sytomyssyjä ommellen, osa 3


Ohje: Les Bobs Bleus lierihattu, Ottobre 3/20
Kankaat: omista jemmoista, Outilta saatuja puuvilloja
Koko: 54, 56 ja 58 cm


Puuvillasta ompelin lisää sytomyssyjä.


Yhteensä 33 kpl.


 

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Sytomyssyjä ommellen, osa 2

 


Ohje: Les Bobs Bleus lierihattu, Ottobre 3/20
Kankaat: omista jemmoista, Outilta saatuja puuvilloja
Koko: 54 ja 56cm


Tuhosin tähän satsiin paljon kankaita, yhteensä 7 kangasta puuvillaa.


Olen oikein tyytyväinen saavutukseen, koska kankaista sain aikaan 33 leirihattua.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

lauantai 11. maaliskuuta 2023

Sytomyssyjä trikoosta

Ensimmäisenä kankaana tuhosin saadun trikoon sytomyssyiksi.


Kaava: Cool day pipo, Ottobre 1/19
Koko: monta eri kokoista
Kangas: Leenalta saatu trikoo



 

perjantai 10. maaliskuuta 2023

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Lisää lankaa ja kangasta


Sain kaksi kassia kangasta, lähinnä puuvillaa ja eläintrikoon sekä 200g puuvillalankaa.
Heräsin siihen tosiasiaan, että minulla on aivan liian paljon kangasta, kun olen viimeaikoina keskittynyt enemmän neulomiseen.

Päätin, että nyt pitää vähentää kankaita! Ensin kaivoin esille 7 kangasta ja perään 19. Olen päättänyt, että mahdollisimman moni niistä pitää nyt tuhlata!

 

lauantai 4. maaliskuuta 2023

perjantai 3. maaliskuuta 2023

torstai 2. maaliskuuta 2023

Oranssit sukat


Ohje: omasta päästä, pitsikuvio netistä
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3½
Langankulutus: 88g


 

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Lankalaihis helmikuu

 Taas vaihtui kuukausi.

Helmikuussa en ostanut/saanut yhtään lankaa lisää.

Lanka kulutin 789g.