tiistai 28. elokuuta 2018

Pikkumies 11v halusi ehdottomasti siniset sormikkaat. Yhdessä katsoimme langat, sovitettiin matkan varrella.
 
 
Ohje omasta päästä
Lanka Novita 7-veljestä
Puikot 3½

 
Pikkumies oli erittäin tyytyväinen.
Pikkusiskonsakkin tilasi jo omansa!
 
Nämä osallistuvat myös Mehukekkerit kässävuosi- haasteen asuste-elokuuhun.

maanantai 27. elokuuta 2018

Vauvalahja työkaverille

Sain ihan viime metreillä tietää työkaverini raskaudesta. Hän oli ollut jo pitkään sairaslomalla ennen äitiysloman alkua. Kun toinen työkaveri ilmoitti että vauvakutsut ovat tulossa, halusin osallistua!
 
 
Ohje
Lanka Novita Nalle
Puikot 2½
Langankulutus en huomannut punnita
Lisäksi virkkasin nauhan, ettei lapaset häviä toisistaan niin helposti.

 
Hattu
Lanka Novita Nalle
Puikot 2½
Langankulutus en huomannut punnita
Lisäksi hatussa on erikseen irrotettava kukka, kun ei lapsen sukupuolesta ole tietoa.

 
Sukat
Lanka Novita Nalle
Puikot 2½
Langankulutus en huomannut mitata



Lisäksi näillä pikkuisilla asusteilla osallistun Mehukekkerit kässävuosi- haasteeseen.




perjantai 24. elokuuta 2018

Lippahuivi

 
Päätin kokeilla uutta sytomyssyohjetta, mitä en vielä ollut kokeillut.

 
Lanka 100% puuvilla
Puikot 3½
Langankulutus
 
 
Kivan oloinen malli, vaikka ensin neuloinkin sen ihan väärin. Näitä voisi tehdä lisääkin!


torstai 23. elokuuta 2018

Pehmoleluja

Tein taas muutaman lelun Suomen suurimpaan joululahjaan.
 
 
Tampellan kankaassa oli suoraan eläimiä, jotka ompelin kasaan.

 
Eräässä kankaassa oli iloisia koiria.

 
Ja kesän lämpö houkutteli ompelemaan aurinkoja.


maanantai 6. elokuuta 2018

Kansallispukujen tuuletuspiknic Tampere

Sunnuntaina vietettiin Kansallispuvun syntymäpäivää pitkin Suomenmaata. Itse osallistuin Tampereen tuuletukseen Osmonpuistossa.
 
 
Ohjelmassa oli pukujen esittelyä.
 
 
Tanssimista tottakai!

 
Kivaa oli, toivottavasti ensivuonna en ole töissä vaan pääsen tuuletukseen mukaan.


keskiviikko 1. elokuuta 2018

Kesäkassivaihto 2018


Heidin hullutuksia-blogissa järjestettiin jälleen tänävuonna kassivaihto. Keväällä otin yhteyttä jo Heidiin, että tuleeko vaihtoa tänävuonna. Ja tulihan se! Olen ollut mukana kassivaihdossa vuodesta 2014 alkaen. Toivottavasti tämä järjestetään ensivuonnakin, koska sen verran mukavaa tämä on.
 
 
Ensin omalta pariltani tuli kortti, en muista milloin olen kortteja saanut viimeksi. Ja sitten kassi. Tai kaksi + pussi. Kesäinen kortti, teetä, suklaata, kynä omalla nimellä varustettuna, kynsilakkaa, huulirasvaa ja käsivoidetta.
En tiedä onko parini Anne ajatustenlukija. Tee oli juuri loppunut, kädet ja kynnet kaipasivat hoitoa huulista puhumattakaan! KIITOS!

 
Kassit olivat juuri sellaiset kuin toivoin: sisälle mahtuu  puhelin ja avaimet. Molemmat kassit on testattu vattu- ja mustikkametsässä ja sisään mahtui myös pieni vesipullo.
Kankaat ovat juurikin lempiväriäni! Korkki on uusi tuttavuus itselleni, kiitos tästä tuttavuudesta. Itselleni ei ole tullut mieleenkään ommella hihnaan heijastinnauhaa. Viisaasti tehty Anne!
 

Oma kassilähetys meni hieman mönkään. Tai meinasi.
Olin ommellut kassin, laittanut sen lähtövalmiiksi kaiken tilpehöörin kanssa. No, äitini oli meillä ja siivosi ja kassi  hävisi mystisesti. Viikon melkein sitä etsin, ompelin uuden ja kun olin pakkaamassa tavaroita lähtöä varten ensimmäinen kassi löytyi.
No sitten lähti paketti, saajalle lähti ensimmäinen viesti, toinen viesti ja sitten otin yhteyttä jo Heidiin että apua, parini ei ole hakenut lähetystä ja se lähtisi huomenna takaisin! Heidi varmaan heilautti taikasauvaa (tai jotain) ja parini haki lähetyksensä. Toivottavasti siellä Savonlinnassa kassit keinuvat kävelyn tahtiin, parini oli Juttamimmi.
Kassit ompelin minkäänlaista kaavaa käyttämättä. Rimaa mielestäni nosti vielä parini ammatti: käsityönopettaja. Halusin käyttää kierrätyskankaita, tarvikkeet kasseihin Nextiilistä.
 
Kiitos siis ihanasta Kesäkassivaihdosta kaikille, Heidille, Annelle ja Juttamimmille.