maanantai 30. marraskuuta 2020

Lisää lankaa

Kuopiossa käydessä oli tarkoitus käydä lanka-ostoksilla. Ja niinhän siinä kävi, että lankaa tuli lisää kolmen villapaidan verran!


Kässäkerho Pom Pomista Pom pom BFL socia kolme vyyhtiä ja kaksi Host Garn Highlandia.


Lettlopi ja Alafosslopi Kuopion Napista ja nauhasta.


Lankaa tuli mukaan siis 2 200g. 

 

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Kasvivärjätty huivi

Päätin tuhota aikaisemmin kasvivärjättyjä lankojani.


Ohje: Nurmilintu, pitsit jätetty pois
Lanka: 100% villa
Puikot: 4½
Langankulutus: 157g


Langat ovat värjätty:
punainen - verihelttaseitikin jälkiväri
keltainen - samettikukka
violetti - marja-aronian jälkiväri
ruskea - kahvi
vihertävä - lubiinin lehdet

 

lauantai 28. marraskuuta 2020

Sytomyssyjä

 

Neuloin kuun alkupuolella läjän sytomyssyjä Taysiin.


Ohje: omasta päästä
Lanka: puuvillaa, bambua
Puikot: 3½ ja 3
Langankulutus: 525g


Olen huomannut, että korona-aikana en ole käynyt kertaakaan viemässä myssyjä. Niinpä niitä on kertynyt kotiin kaksi kassillista. Toivon, että ennen joulua ehdin viemään kassit perille.


torstai 5. marraskuuta 2020

Säärystimet

Minulta pyydettiin säärystimiä.


Ohje: Taikapalmikot, Sari Nordlund, Parhaat villasukat 2020
Lanka: Novita Nalle kukkaketo, väri päivänkakkara
Puikot: yläresori 2,75 ja muuten 2½
Langankulutus: 110g


Muutin ohjetta langan, puikkojen ja osittain mallin suhteen (villasuka). Neuloin yläresoriin 20 kerrosta ja alaresoriin 18. Lisäsin myös pienet rusetit kertomaan yläosan ja etupuolen.


Vaikka kuvio ei erotu kunnolla, sen tuntee käsin.

 

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Lankalaihis lokakuu

 Lokakuu meni lankalaihiksen suhteen seuraavasti:

- ostettua lankaa 0g

- neulottu 770g.


tiistai 3. marraskuuta 2020

Henkarihulluus

 

Viimevuonna katselin jo näitä innolla, mutten tehnyt. Nyt tein. Prismassa henkarit oli 1€ nippu!


Sisälle tein kaksi vaaleanpunaista ja yhden sinisen. Nämä toimivat pattereilla. Halkaisija noin 60cm.


Ulos tein muutaman myös.


Tämä on tehty isommista valkoisista, halkaisija noin 90cm.


Viimeisen tein jämistä. Kaksi henkaria oli pienempiä. Ensin se näytti omaan silmään rumalle, mutta sain kommentin: näyttää ihan perhoselle. Niinpäs tekeekin. Halkaisija noin 70cm.


Nämä saavat ilostuttaa myös naapureita!



maanantai 2. marraskuuta 2020

Lubiinikka värjätyt sukat

Päätin neuloa itselleni toisetkin sukat, tällä kertaa värjäyksessä käytin Lubiinia.


Ohje: omasta päästä
Lanka: Novitan Nalle tummanharmaa ja itse värjätyt langat
Puikot: 2½ 
Koko: 42
Langankulutus: 76g


Varressa käytin seuraavia värjäyksiä:
- 2 raitaa kylmävärjättyä lubiinin kukkaa, lanka valkoinen Wool
- 1 raita 60 asteessa värjättyä lubiinin kukkaa, luonnonvalkoinen Nalle
- 2 raitaa 60 asteessa värjättyä lubiinin kukkaa, valkoinen Nalle


Sukkaosassa käytin seuraavia värjäyksiä:
- 3 kerrosta lubiinin lehdillä värjättyä keltaista Nallea
- 2 kerrosta lubiinin lehdillä värjättyä luonnonvalkoista Woolia
- 2 kerrosta lubiinin lehdillä värjättyä valkoista Nallea
- 1 kerros lubiinin lehdillä värjättyä keltaista Nallea