tiistai 31. maaliskuuta 2020

Suomen suurin joululahja

Päätin jälleen tänä vuonna osallistua Suomen suurimpaan joululahjaan. Koska viime joulun alunen oli niin kiireinen aloitin ompelu-urakan ajoissa.


Ensimmäisenä valmistuivat Nextiilin ilmaiskorin kankaasta muutama pehmolelu.


Seuraavaksi lauma pöllöjä. Kaikkiaan 28 kpl.
Näihin sain onneksi tuhottua jämäkankaita.

Nämä ovat menossa Taysiin jouluna 2020.

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Sukkia ja hattu

Blogissa on ollut hiljaista, koska ensin renkkasi kamera ja sitten tietokone. No, jäi enemmän aikaa käsitöille.


Sain jokin aika sitten työkaverilta lankoja, joista aloin neulomaan sukkia. Päätin kuluttaa ison mustan, sinisen, punaisen ja valkoisen kerän sukkiin (ja hiukan huiviin, siitä toiste).


Lanka: akryyli
Puikot: 3½ sukkapuikot


Ja mitä niistä syntyi?


Siniset kokoa 50
Langankulutus 102g


Sinimustat sukat kokoa 48
Langankulutus 91g


Mustat sukat kokoa 46
Langankulutus 83g


Kaikenkirjavat sukat kokoa 44 
Langankulutus 81g

Nämä sukat tein viimeisenä, varpaista varteen. Kantapäätä pitää vielä harjoitella, neuloin sen "väärinpäin". Nämä olivat elämäni toiset varpaista aloitetut sukat.


Punaiset sukat virkatulla varrella koko 42
Virkkuukoukku 3½, ohje: Prinsessajuttu- blogista
Langankulutus 74g


Punavalkoiset sukat koko 40
Langankulutus 65g


Mustavalkoiset sukat koko 41
Langankulutus 59g


Punaiset sukat koko 38
Langankulutus 54g

Neuloin siis 8 paria sukkia, kaikkiaan lankaa kului 605g. Lankaa jäi yli vain 4g.

Lisäksi päätin neuloa hatun jämälangoista.


Ohje: omasta päästä
Lanka: oranssi jämä ja harmaa 100% villaa
Puikot: 5 pyöröpuikot
Langankulutus 51g

Nämä kaikki on tarkoitus lahjoittaa asunnottomien keräykseen jos se jälleen syksyllä järjestetään.

Lisäksi puikoilta putosi juuri huivi ja hattu sai tekemään lisää hattuja.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Paitoja

 Prinsessa halusi ehdottomasti uuden paidan.


Kaava: Cousin Jim´s pyjamapaita, Ottobre 6/15
Kangas: saatu serkkujeni äidiltä
Paidan helmaa pidensin toiveen mukaan noin 30cm.


Lisäksi ompelin miestenpaitoja


Kaava: Cameraman pyjamapaita, Ottobre 6/15
Koko: 54
Kankaat: raidalliset omista jemmoista, mottorikelkka Paapii ja moottoripyörä Poppanavakka samoin kun Nanson mustakirjava trikoo.





Kankaiden tuhoamisen myötä muistiin itselle: aikuisten kokoon menee huomattavasti enemmän kangasta. Jos siis haluat kankaista eroon, ompele isoja vaatteita. Mutta toisaalta; pienistä kankaanlopuista saa helposti pienempiä lastenvaatteita. Eläkä unohda sytomyssyjä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Lankalaihis

Helmikuu meni lankalaihiksen suhteen huonommin kuin tammikuu. 

Saatua lankaa +890g
Neulottua lankaa +1195g
Kuitenkin miinuksen puolella -305g.

Kirjojen suhteen neulomista voi tulla, olen ostanut kuukauden aikana seuraavat kirjat:
Niina Laitinen: Villasukkien uusi vuosi
Tiina Kuu: Tuhansien villasukkien maa
Rakas villasukka 2