lauantai 27. toukokuuta 2023

Pirtanauha

Tanssikaverini pääsi ylioppilaaksi ja päätin tehtä hänen lempiväreissään pirtanauhan.


Ohje: Viivi Merisalon kirjasta Nauhoja katsottu hieman ohjetta
Lanka: 7-veljestä, värjätty Kultapiiskulla (keltainen), Lubiinin kukilla  (sininen) ja tumma raita keskellä Sametti- ja kehäkukkaa
Langankulutus: 63g


 

perjantai 26. toukokuuta 2023

Gueen of the night-kaulurit

 

Päätin tehdä pari kauluria.


Lanka: BC Garn Bio Balance
Puikot: 3½
Langankulutus: pinkki 34g ja lila 36g


Ohje mitä olen aikaisemmin käyttänyt, ei enää  löytynyt. Harmitti paljon, mutta onneksi tämä oli  kaunis ohje.



torstai 25. toukokuuta 2023

Lisää lankaa

Sain kahdesta eri osoitteesta lankaa.



Puuvillaa yhteensä 667g


Villalankaa 93g


Ja 885g


Yhteensä siis 1645g.

 

tiistai 9. toukokuuta 2023

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Sytomyssyjä ommellen, osa 7

Ompelin lisää sytomyssyjä puuvillasta.


Kaava: Les Bobs Blues lierihattu, Ottobre 3/20
Koko: 54, 56 ja 58cm
Kankaat: puuvillaa
Yhteensä 43 hattua







 

tiistai 2. toukokuuta 2023

Lankalaihis huhtikuu

 Huhtikuu meni jo ja onneksi en ostanut yhtään lankaa!

Lankaa neuloin todella vähän. Tein vain huivin, sytomyssyjä ja villapaidan. 

Lankaa kului yhteensä 571g.

Annoin lisäksi pois yhden kerän eli 98g.


Vuoden alusta lankaa on tullut 406gja olen neulonut 3481g. Lisäksi pois sannoin 98g.

maanantai 1. toukokuuta 2023

Flower pover- villatakki

Kaapistani puuttu villatakki. Päätin neuloa sellaisen itselleni.


Ohje: Flower poverAnna Johanna, kirjasta Onnensäikeitä
Lanka: ohuet suomalaiset vilallangat, valkoinen Kesannon villalankaa tanssikaverilta
Puikot: 3, hihoissa 3½
Langankulutus: 295


Vuosia sitten kirpputorilla tuli vastaan 100% villalankapussi, mistä punainen ja musta pääsivät käyttöön. Ostin tanssikaveriltani lampaanvillaa Kangasalta, oikea lähituote siis. Napit omista jemmoista.


Musta lanka meni kokonaan 4 vyyhtiä, punaista jäi jäljelle yhdestä vyyhdistä noin 50cm.


Ja valkoista jäi vielä 1½ vyyhtiä.


Ainoa muokkaus, mitä tein oli se, että neuloin villapaidasta ohjetta pidemmän. Käytönnössä sen pituisen, mihin lanka riitti.

 

torstai 27. huhtikuuta 2023

Kaksi pannunalusta


Neuloin kaksi pannunalusta

Ohje: ainaoikein, silmukoita 20
Lanka: matonkude
Puikot ja virkkuukoukku: 4

 

perjantai 21. huhtikuuta 2023

Nikolai- huivi

Huomasin, että huivini alkaa olla nuhjuinen ja päätin neuloa uuden.


Ohje: Nikolai, suunnittelija Marysia Nodzykowska
Lanka: Woolwomanin merino
Puikot: 4
Langankulutus: 70g


Violetti lanka loppui kesken, mutta ei se haitannut. Jatkoin samalla, mutta erivärisellä langalla.


 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Tilkkutöitä kansallispukuhenkeen

Sain ennen vuotta 2020 ilmaisena raitakankaita, jotka ehkä ovat eestiläisiä kansallispukukankaita. Näin luulen, mutta en ole varma. Ne ovat olleet kaapissa useamman vuoden ennenkuin torstai-iltana päätin kaivaa ne kaapista ja yhdistää farkkuun.


Ensin syntyi pieniä pusseja,  mihin yhdistin myös taretta.



Sitten ompelin isompia kasseja, jopa yhden tilkkityön.





Ja sitten kaksi laukkua, missä on läppä. Napit omista jemmoista.





 

torstai 6. huhtikuuta 2023

Pitsikassi

 

Huomaan joka kevät tai alkukesä kaipaavani uutta kesäkassia. Niin tänäkin vuonna.


Kaava: omasta pästä
Kankaat: omista jeemmoista


Lakanan pitsi pääsi EA-nimikirjaimien kanssa kassiin, Koko noin A4. Kuitenkin huomaan, että mielin edelleen kassin ompelua.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2023

Sytomyssyjä ommellen, osa 6

Tälläerää viimeiset ommeltut sytomyssyt ovat tässä. 


Kaava: Les Bobs Blues lierihattu, Ottobre 3/20
koko: 54cm
Kankaat: puuvillat omista jemmoista


Kesäiset puuvillat pääsivät hatuiksi.  Hattuja syntyi yhteensä 24.


Huomasin, että pinkit samettipintaiset kankaat eivät ehkä olleet paras valinta, mutta kai  nämäkin jollenkkin kelpaavat.


 

tiistai 4. huhtikuuta 2023

Lankalaihis maaliskuu

Maaliskuussa tuli ommeltua todella paljon, siitä todisteena puolat.


Maaliskuussa lankaa tuli lisää 406g
ja lankaa kulutin 821g.

 

perjantai 31. maaliskuuta 2023

Pöllöjä

 

Suomen suurimpaan jouluolahjaan ensimmäiset pöllöpehmot valmistuivat kankaiden lopuista.