keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Pannulaput töihin

Töissä ei pannulappuja, joten päätin sinne moiset tehdä.
 

Ohje omasta päästä: silmukoita 18 ja 25 (6 kertainen lanka ja 4 kertainen lanka)
Lanka kaikkea sekalaista
Puikot 4
Langankulutus 104g
 
Lankalaihikseen en kuitenkaan näillä osallistu, kun en näitä vuodenvaihteessa punninnut.
Ja tällä ehdin vielä osallistua Mehukekkerin jämäkuuhun!

tiistai 30. tammikuuta 2018

Siskontytön viiri

Siskontyttö täytti 2vuotta. Kuten isosiskonsa aikaisemmin sai hänkin nyt omansa.
 
 
Viirin kankaat puuvillaa, kirjaimet velouria ja joustofroteeta ja kiinnitys oranssilla kanttinauhalla.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Sytomyssyjä

Blogi on ollut hiljainen, tunnustan. Mutta siihen on syy: olen keskittynyt piirtämään kaavoja, koluamaan kangasvarastoja ja ompelemaan. Lankoja laskiessa tajusin, että siinä missä langat ovat vähentyneet, ovat kankaat lisääntyneet! APUA!
 
Ensimmäisenä päätin tuhota pienempiä tilkkujani.

 
Sytomyssyjä Taysiin, on väriä mistä valita...

 
On isoa, on pientä...

 
On laatikkoa, on hiippamallia, on pyöreämpää...

 
Ja lisääkin on tulossa!

maanantai 22. tammikuuta 2018

Sukkia sukulaisille

Ensimmäiset sukat sedälleni
 
 
Ohje täältä
Lanka Creation cheval blanc (acryl) ja Taiga, Kouvolan villa, koko 45
Puikot 3½
Langankulutus 110g
 
 
Toiset sukat setäni vaimolle

 
Ohje Tiina Kuu: Oi ihana toukokuu muokattuna, silmukoita 12 lisää (turvonnut jalka)
Lanka Novita Nalle, koko 39
Puikot 3½
Langankulutus 136g

 
 Ja viimeisenä perussukkaa

 
Ohje omasta päästä
Lanka Novita 7-veljestä, koko 43
Puikot 3½
Langankulutus 106g


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Huiveja

Viimeinkin sain kuvattua vuodenvaihteessa valmistuneet huivit.
Lankalaihiksessa näitä ei ole otettu huomioon.
 
 
Ohje Eiku hieman muokattuna
Lanka Novita Säde
Puikot 5½ pyöröt

 
Lähikuvaa pitsistä

 
Toisena huivina myös oma muokkaus

 
Ohje Nurmilintu muokattuna
Lanka Novita Säde
Puikot 5½ pyöröt
Virkkuukoukku 5

 
Ja kolmas

 
Ohje Nurmilintu muokattuna
Lanka Novita Säde
Puikot 5½ pyöröt

 
Lankaa näihin kului yhteensä 250g.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Jäälyhtyjä

Kävityötä kai se on tämäkin?
 
 
Pakkaset saapuivat viimein kunnolla tänne Tampereellekkin saakka ja minä heti hommissa.

 
Valmiista lyhdyistä tuli heti palautetta viideltä naapurilta, kuulemma ihania ja kauniita pimeällä!
 

torstai 18. tammikuuta 2018

Saunavasta

Jouluksi virkkasin muutaman saunavastan ja päätin tehdä itsellekkin samanlaisen.
 
 
Ohje tämä muokattuna: lenkit jokaiseen päähän kaksinkerroin
Lanka ohut karhea puuvillalanka 4 kertaisena
Virkkuukoukku 3½
Langankulutus 215g

 
Testiin ei vielä ole päässyt, odotan innolla viikonloppua.
 
Testi suoritettu, tässä tuomio:
- ei saunavastan perinteistä tuoksua
- hieman painava
+ ei varisevia lehtiä lattialla
+ ei teräviä kohtia, ei selän raapimista
+ toimii todella hyvin

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Käärmeitä

Kun pienet pirpanat näkivät aikaisemmat käärkeompelukset hekin halusivat omansa!
 
Pikkuherra 10v valikoi ensin sopivat kankaat kirjavasta tilkkupussista. Kankaat trikoota, joustofroteeta, collegea.
Ne leikattiin 20cm pituiseksi, leveys sen verran kuin kangasta oli. Ompelu yhteen, täyttö ja herra itse ompeli täyttöaukot kiinni.

 
Silmät hän valitsi itse ja päähän piti saada kruunu! Pituutta 190cm.
 
 
Neiti 8v katseli hetken menoa ja ilmoitti haluavansa omansa! Samalla mallilla, samoista kankaista.
 
 
Silmät valikoi itse myös ja päähän kruunu. Pituutta tällä kaverilla 210cm.
 
 
Ja viimeiseksi otin puuvillat. Niistä 150cm käärme samalla mallilla.

 
Ja kaikki kaverukset samassa kuvassa.

 
Tällä osallistun Mehukekkerit-blogin jämätammikuu haasteeseen.

torstai 11. tammikuuta 2018

Pitkän pitkä booakäärme

Miinan kanssa olemme jo muutaman vuoden tehneet Suomen suurimpaan joululahjaan pehmoja. Tänävuonna päätin aloittaa ajoissa! Jo viimevuoden puolella kaivoin esille tilkkujemmani, missä oli joustofroteen ja velourin loppuja.
 
 
Leikkelin palat sopivan kokoisiksi, ompelin ja täytin.

 
Pitkän pitkät booakäärmeet veivät vain pienen osan tilkuistani! Pituutta näillä on noin 150cm.
Vanua kului 5 pussia. Napit omasta nappilaatikosta.

 
Vinkki itselle: tee samankokoisia (esim. 20cm pitkiä) tilkkuja, eri kokoiset on vaikea ommella yhteen.
 
Tällä osallistun Mehukekkerit- blogin jämätammikuu-haasteeseen.

lauantai 6. tammikuuta 2018

Lankalaihis 2018 alkutilanne


Kyllä se oli vaan tänäkin vuonna lähdettävä mukaan Lankalaihikselle!
 

Langat on jälleen levitetty sängylle Tampereella ja Savossa, punnittu ja todettu että neulottava se on tänäkin vuonna!

 

 
Ajattelin ensin laittaa nämä samaan järjestykseen kuin viime vuonna ja totesin, että antaapa olla!

 
Valkoista ohutta ja paksua villalankaa 1409g
Mustaa ohutta ja paksua villalankaa 1298g
Harmaata ohutta ja paksua villalankaa 250g

 
Puuvillalankoja 1252g, joissa mukana aloitettu huivi (ollut kesken jo yli 6kk)

 
Budget b 103, Soccina cotton ja tummansininen puuvillalanka yht. 949g
 
 
Kasvivärjättyjä lankoja (7-veljestä ja villalanka) 2195g

 
Huopanen 832g

 
Puro 557g

 
Hahtuva 137g

 
Merino 216g

 
Virolaista villalankaa 605g

 
Louhettaren luola + bambu 565g

 
Kreikkalainen villalanka 367g

 
Wetterhoff Veera 727g

 
7-veljestä 1000g

 
Wool 384g

 
Nalle 1420g

 
Regia stretch color superwash wolle 277g

 
Madame Tricote Paris Ören Bayan Angoralankaa 495g
 
 
Daphne 502g

 
Superfine Merino 493g

 
Alpakka 215g

 
Handarbeitsgarn phanantasie puuvilla-viskoosilankaa 359g

 
Algarve color puuvilla 347g

 
Rowan 4 ply cotton 390g

 
Heijastus 328g

Punaista todella ohutta villalankaa ja tekokuituista punaista lankaa yht. 306g

 
Lanet superwash villalanka 54g

 
oranssi virosta ostettu villalanka 92g

 
Silver soft 100g

 
Nordlys 100g

 
Sekoitelanka 46g

 
Ohut puuvillalanka 225g

 
Angry birds virkkaussetti 143g

 
Suomen käsityön ystävien villalankoja 925g
 
 
Ja vielä Savossa kasvivärjäykseen jemmatut langat yht. 1644g
 
YHTEENSÄ 21 208g lankaa.
Tavoite: Alle 20 kiloa lankaa
 
HUOM! Näistä puuttuu puikoilla olevat /päättelyä odottavat 3 huivia + 3 paria sukkia!