lauantai 31. joulukuuta 2022

Lilaraitasukkia

 

Sain  jokin aika sittten työkaveriltani Jaanalta kerän lankaa. Entisen työkaverin Tarjan jäämistöstä tuli toinen samanlainen lankakerä. Eikä kummassakaan vyötettä. Sitten sain lankaa työkaveriltani Jatalta. Ja tiesin, mitä teen! Sukkia!


Ohje: omasta päästä, 12 silmukkaa
Lanka: saatu, ei tietoa mitä
Puikot: 3½ sukkapuikot
Langankulutus: isommat 93g ja pienemmät 87g


perjantai 30. joulukuuta 2022

Kissakassit

Sain Leenalta kankaanpalan, missä oli kissoja. Tiesin heti, kenelle niistä teen jotain!


Kissapussukka syntyi kappaleen mitojen perusteella.
Kissakassi sai taskun samasta kankaasta. Kiinnitys kam-nepeillä.

 

torstai 29. joulukuuta 2022

Neulottu pyllytin

 

Päätin tehdä toisenkin pyllyttimen.


Ohje: Ruusu unelmia- blogi
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 5
Langankulutus: 350g


Vaaleanpunaisen langan loppumisen takia jouduin ylintä kuviota muokkaamaan.

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Huivi


Sain työkaveriltani paljon lankoja ja ensimmäisenä puikoilta putosi huivi.


Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita Rulla, 100% acryl
Puikot: 5
Langankulutus: 100g








 

tiistai 27. joulukuuta 2022

Joululahjapaitoja

Tänä vuonna tein joululahjaksi monta paitaa.


Ensimmäiset pienet paidat meni ystäväni pojalle.


Kaava: Power piece t-paita, Ottobre 4/21
Kankaat: Traktori Poppanavakasta, muut omista jemmiosta. Silityskalvo teki temput!
Koko: 140cm


Toinen paita meni sukulaismiehelle


Kaava: R-collegtionin paidasta piirretty, mahan kohdalle kangasta lisätty
Kangas: poppanavakka


Viimeiset paidat teinkin sitten vasta 25.12. Onneksi saaja ei ollut vihainen!


Kaava: R-collegtionin paidasta piiretty
Koko: XXL
Kankaat: Poppanavakka





maanantai 26. joulukuuta 2022

Käsilaukku työkaverille


Kankaat: omista jemmoista, samoin muut tykötarpeet


Työkaverini tykkää pellavan ja pitsin yhdistelmistä. Valitettavasti pellavat olivat loppuneet.


Niinpä tein villakankaan ja pitsin yhdistelmän hänelle laukuksi.


 

torstai 22. joulukuuta 2022

Sytomyssyjä

 

Neuloin muutaman sytomyssyn lahjoitukseen.


Ohje: omasta päästä
Lanka: 100% puuvillaa
Puikot: 3 pyöröpuikot
Langankulutus: 343g

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Virkattu pyllytin

Sain läjän lankaa edesmenneen työkaverin jäämistöstä.


Virkkuukoukku: 3½
Lanka: Tarjan jäämistöstä
Langankulutus: 498g

Nämä langat olivat jämiä, joten nämä eivät päädy lankalaihikseen.

 

tiistai 20. joulukuuta 2022

Lisää lankaa

 

Hups!


Jatta halusi lahjoittaa minulle lankaa, en todellakaan arvannut että näin paljon! 
Hyvästi lankalaihis!
Lankaa tuli lisää 1984g.

maanantai 19. joulukuuta 2022

Karjalanpiirakoita

Näin ohjeen karjalanpiirakoista ja pitihän niitä tehdä!


Ohje: Ommeltu karjalanpiirakka Sinipellavainen- blogi
Kangas: pellava


Näistä tuli valtavia! Ensi kerralla pitää tehdä pienempiä.

 

torstai 8. joulukuuta 2022

Naisten raitasukat

Saaduista langoista neuloin sukat


Ohje: omasta päästä, varpaista varteen ja jälkijättöinen kantapää
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3
Langankulutus: 74g

 

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Lapaset ja kämmekkäät tassuilla


Neuloin vielä Johannalle paidan lisäksi tassuja lapsiin ja kämmekkäisiin.


Ohjeet: omasta päästä
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3
Langankulutus: kämmekkäät 95g ja lapaset 62g


Ensin silmukoin kämmekkäät. En ollut tyytyväinen kuvioon. Lapasiin tuli lopulta neljäs kuva. Siihenkään en ole täydin tyytyväinen.


 

tiistai 6. joulukuuta 2022

Neulontakilpailu: Ylikyläsukat ja -lapaset

Elettiin loppukesää, kun Leena vinkkasi mökkikunnan neulontakilpailusta!


Olihan se lähdettävä mukaan!


Keräsin koolle koko perheen ja kysyin, mitä tulee mieleen Ylikylästä. 
Sain paljon ihania vastauksia, joista inspiraatio syntyi.

Vuoden teeman mukaan käytin lapasiin ja sukkiin itse värjäämiäni lankoja.

Lanka: itse värjätty Novitan 7-veljestä
Puikot: 3
virkkuukoukku: 3½
Langankulutus: lapaset 71g ja sukat 120g


Lapsiin silmukoin joutsenet, metsää, joen, pilvet, auringon, traktorin ja kännykkämaston.
 

Lapasiin värjäsin langat:

vihreä resori: punasipulin kuori
pelto: järviruoko röyhyt
taivas: tarhakäenkaali

kuuset: punasipulin kuori
traktori: veriseitikki



Sukkiin silmukoin mökin, nuorisoseuran talon, metsää, peltoa, taivasta, traktorin ja kalastajan.


Langat ovat värjätty:

valkoinen taivas: värjäämätön valkoinen
sininen taivas: lubiinin kukka 1. jälkiväri, kylmävärjäys
metsä vaaleanvihreä: punasipulin kuori, jälkiväri
viljapelto: porkkanan naatit
sininen järvi: tarhakäenkaali

Kuuset: punasipulin kuoret
mökki ja traktori: seitikki
nuoriseuran talo: pietaryrtti




Muuten ohjeet ovat omasta päästä, paitsi valkoinen virkattu taivas sukissa; 
sekä
sukkien peltokuvio kirjasta Kauneimmat neulemallit, ohje nro 14

Nyt näitä voi äänestää 5-16.12.2022 Nurmeksen kaupunginkirjastossa 
tai netissä, osoite löytyy TÄÄLTÄ.






maanantai 5. joulukuuta 2022

Tulppaanisukat


Ohje: Tulppaanisukat, neulottu varpaista varteen
Lanka: Austermann hand-painted villalanka
Puikot: 2½
Langankulutus: 59g


Hups, nämäkin sukat valmistuivat jo marraskuussa, mutta vasta nyt postaan ne. Työkaverille joululahjaksi neuloin sukat.


 

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Miesten raitasukat

Hups! Esittelemättä on marraskuussa neulotut miesten raitasukat!


Ohje: omasta päästä, varpaista aloitettu, jälkijättöinen kantapää
Lanka: Novita 7-veljestä jämät
Puikot: 3
Langankulutus: 127g


 

lauantai 3. joulukuuta 2022

Marraskuun käsityöbingo ja lankalaihis

 Ei tullut ensimmäistäkään merkintää marraskuussa käsityöbingoon!

Lankalaihikseen tuli vain kaksi työtä. 
Lankaa tuli lisää 262g ja kulutin 186g. 

Johannalle mennyt paita kun oli häneltä tulleista langoista neulottu.


Nyt on pakko tsempata, molemmissa!

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Koirantassu-villapaita, jota en luvannut tehdä

 

Menin syksyllä käymään ystäväni Johanna miehen luona autoasioissa. Auton ja miehen ollessa tallissa istuin Johannan kanssa keittiössä. Teetä juodessani hän ehdotti villapaidan tekemistä, tarkat kriteerit hän oli jo valmiiksi miettinyt. Noin 30 min päästä huomasin olevani kaupan ulkopuolella lankakassin kanssa.
Enhän minä luvannut edes neuloa koko paitaa!


Vaan niinhän siinä sitten kävi, että paita valmistui.


Ohje: Kaarna-kirjoneulepusero, Novita 4/21
Kuvio omasta päästä Johannan toiveiden mukaisesti
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3
Koko: XL
Langankulutus: 700g


Johannan toiveen mukaan neuloin paida helman noin 20cm pidemmäksi. Kavensin ennen helmaresoria pois silmukoita noin 20 silmukan välein.


Johanna haki paidan aamulla ja oli oikein tyytyväinen. Kiitokseksi sain muutaman kuvan ottaa hänestä paita päällä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Isänpäivälahjat

Tänävuonna halusin ommella isille paitoja.


Ohje: Cameraman paita Ottobre 6/15
Koko: 54
Kankaat: Poppanavakka


Seuraavaan kohteeseen lähti kaksi paitaa.


Ohje: R-Collegtionin paivan kaavalla tehty
Koko: XXL
Kankaat: Poppanavakka


Ohje: Miesten pusero, Suuri Käsityölehti 2/21
Koko: 56
Kankaat: Poppanavakka


Tämän paidan kaavaa jouduin muokkaamaan etukappaleen kankaan takia: se oli liian kapea. Paidat menivät isälleni, joka on maanviljelijä. Toivottavasti hän ei loukkaantunut, koska ne ovat aika amerikkalaiset.