sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Kaksi huivia

Neuloin juhannuksen aikaan pari huivia, mitkä valmistuivat viimein.


Ohje: omasta päästä
Lanka: Novita Cottonella
Puikot: 3½
Langankulutus: 104g


Ja koska en jaksanut ajatella sen tarkemmin, toinen huivi on samanlainen mutta isompi.


Ohje: Omasta päästä
Lanka: villalanka, ei tietoa merkistä
Puikot: 3½
Langankulutus: 162g


 

torstai 20. kesäkuuta 2024

Kasa laukkuja

Kasseja ja laukkuja on aina mukava ommella, vaikka ei tietäsi mihin ne menevät.


Kankaanpaloista ja pitseistä ompelin siis erikokoisia kasseja.






 

tiistai 18. kesäkuuta 2024

maanantai 17. kesäkuuta 2024

Paitto neuloen

Kevättalvella mukaani tarttui polyesterlankaa, mikä oli unelmanpehmeää.


Neuloin siitä peiton. Peiton koko valmiina pituus 130cm ja leveys 95cm.


Ohje: omasta päästä
Lanka: Sirdar Wow! 
Puikot: 9
Langankulutus: 822g


 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Kaksi pussia

Minulta pyydettiin kahta pussia muovilaatikkoon. Niiden tuli olla pystyssä pysyviä ja sopivia laatikkoon.


Molempien pussien materiaalit löytyi kotoa. Ulkopinta samettia, sisävuori vanhaa verhoa.
Tukikangas oli ohutta, siksi se on kaksinkerroin.


Ja kuva vielä sijoituspaikassa.


 

lauantai 8. kesäkuuta 2024

Mossy Slopes-paita

Lomallani neuloin toisenkin villapaidan toiselle ystävälle.


Lanka: Novita Jambo
Puikot: 7 ja 5 resoreissa
Langankulutus: 740g
Koko: M
 

Isot puikot ja paksu lanka, niin neule valmistui nopeasti. Kaulan resorin neuloin nro 7 puikolla, ettei tulisi liian tiukka. Lisäksi helmassa on muutama silmukka enemmän kuin ohjeessa.



perjantai 7. kesäkuuta 2024

Inverted Peaks-villapaita

Neulon joka kesä kesälomalla villapaidan itselleni. En tänävuonna. Neuloin ystävälleni villapaidan.


Lanka: Novita Isoveli
Puikot: 4
Langankulutus: 502g
Koko: M
 

Ohjetta noudatin vain silmukkamäärien suhteen, kun muistelin kaiken langan olevan samaa väriä. Huomasin työtä aloittaessa, että lanka ei ollutkaan kokonaan samaa väriä. Niinpä aloitin toisen sävyisellä langalla, raidoitin keskellä ja jatkoin loppuun toisenvärisellä.


torstai 6. kesäkuuta 2024

Kynsikkäät

Neuloin ystävälleni toiveen mukaan kynsikkäät pitkällä varrella.


Ohje: omasta päästä
Lanka: Novita 7-veljestä, musta Concepr by Katia Merino
Puikot: 3
Langankulutus: 70g


 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Kahdet sukat

Sain aikaisemmin lankaa joista lupasin neuloa sukkia. Näistä painot eivät mene Lankalaihikseen.


Ensimmäisenä valmistuivat Hämeen sukat.
Ohje: Yhteishyvä-lehti
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2½
Langankulutus: 93g


Toisena neuloin jämäsukat
Ohje: omasta päästä
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2½
Langankulutus: 66g

 

tiistai 4. kesäkuuta 2024

Kännykkäpussi

Sain vihiä että olisi tarvetta kännykkäpussille.


Kaikki tarpeet omista jemmoista. 


 

maanantai 3. kesäkuuta 2024

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Lankalaihis toukokuu

 Toukokuu oli ja meni ja tässä tulokset:

Lankaa ei tullut yhtään lisää. Hyvä minä, vaikka Joensuussa katselin lankoja paljon.

Lankaa kulutettu: 1107g.