torstai 14. syyskuuta 2017

Kasvivärjäyskurssi

Kaskikuusen kansalaisopisto järjesti pari viikkoa sitten kasvivärjäyskurssin. Aivan ihana kurssi!
 
 
Tilasimme opettajan kautta Lankavan Esito-lankaa jota oli tarkotus värjätä.
Mukaanhan olin kerinyt valmiiksi lankoja, mitkä alla:
 
 
Mukaan olin poiminut kieloja

 
pietaryrttiä

 
raparperin vartta ja lehtiä


Värjäyspaikkamme oli järven rannassa jonne opiston padat saimme porisemaan.

 
Ensin puretimme langat alunassa. Tämä oli itselleni ihan uusi juttu. Ensin langat kasteltiin, sitten ne laitettiin 50-60 asteiseen veteen joka nostettiin seuraavan 30 minuutin aikana 80-90 asteiseksi ja pidettiin siinä tunti. Tarkkaa puuhaa!

 
Sitten yritimme saada sopivaa lientä, tässä opettajan esimerkkiliemi raparperistä.

 
Koska kaikki olivat keränneet erilaisia kasveja pääsimme kokeilemaan monenlaisia värejä. Tässä verhihelttaseitikkiä

 
Kielot

 
Pietaryrtti

 
Tee

 
Lubiinin kukat

 
Raparperi

 
Nokkonen

 
Raparperin juuri ennen pilkkomista ja vedessä pilkottuna

 
Auringonkukan siemen

 
Raparperin varsi

 
Hevonhierakka


Suopursu

 
Kaikki kasvit laitettiin siis astiaan veteen. Osa paksummista oli vuorokauden, ohuemmat vähemmän aikaa (2-4h).
 
Sen jälkeen ne keitettiin tunnin verran 80-90 asteisessa vedessä. Esimerkkinä pietaryrtti.

 
Sen jälkeen "moska" siivilöitiin pois



 
Tämän jälkeen puretetut langat laitettiin 50-60 asteiseen väriliemeen. Lämpötila nostettiin 30 minuutin aikana 80-90 asteeseen ja pidettiin siinä tunti. Lämpömittaria ja kelloa sai kytätä koko ajan!
 
Mutta ah, mitä upeuksia alkoi syntymään! Pietaryrtistä tuli keltaista lankaa.
 
 
Teestä ruskehtavaa

 
Lubiinista sinertävää

 
Ensimmäisen päivän värjäykseni

 
Toinen päivä alkoi ihan tyynessä säässä

 
Mustapapua en kokeillut, mutta siitä tuli sinistä. Tämä värjäys suoritettiin kylmävärjäyksenä.


Toisen päivän värjäykseni. Kokeilin myös jälkiväriä kahvista ja kieloista.

 
Kuumaa hommaa, ainakin sammuttaminen.

 
Kiitos opettajalle ja kanssakurssilaisille!
 
No mitä sitten sain aikaan? Allaolevista mukaan otetuista langoista syntyi käänteisessä järjestyksessä:

 
Eräs kerä ei ollutkaan villaa, joten lubiinin jälkiväri ei tarttunut siihen. Taas opin uutta!



 
Lankavan langoista:



 
Muutamat kävivät ostamassa kesken päivän lisää lankaa paikallisesta kaupasta: Nallea ja 7-veljestä. Olin päättänyt että minä en... MUTTA... Niin siinä kävi että lauantaina kurssin päätteeksi kävin ostamassa 7-veljestä 8 x 150g: luonnonvalkoista, valkoista 1kpl ja vaaleanharmaan 1kpl. Eli yhteensä 1200g lisää lankaa!
Yllätys oli itselleni suurin, koska mielestäni näihin tarttui parhaiten väri!




 

Vielä kaikki langat:

 
Langat ovat kertakaikkisen ihania. Kahvilla värjätyt tuoksuvat kahville. Ihmeellistä miten kaikki ovat hieman erivärisiä, riippuen millä värillä värjäsi.
Ehdottomasti koukuttavaa ja mielenkiintoista. SUOSITTELEN!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti